Ero sivun ”Nintendo Entertainment System (Famicom Disk System)” versioiden välillä

Versio 1. helmikuuta 2014 kello 11.51

Ihan hyvä, vaikkakin ajalleenkin kovin arkaainen. Hyviä pelejä on kohtuullisen paljon, samoin hyvin huonoja, mutta suurin osa niistä hautautuu epämerkittävien, keskinkertaisten platformereiden vyöryn alle. Valtaosa kirjastosta on yllättäen vanhentunut aika huonosti...

• Action 52: Hirveää paskaa, and in a good way.

• Adventure Island: Aika geneerinen tasoloikka. Vaikeusaste on kohdallaan lukuun ottamatta lopun yhtä ihan sairasta loikkaa ja bossit ovat sinänsä huvittavia kirjaimellisia head-swappeja.

• Adventure Island 2: Marginaalisesti uudistettu versio ykkösosasta. Dino-power upit ovat ihan siistejä ja edeltävät hieman Super Mario Worldin vastaavia.

• Adventure Island 3: Samaa kamaa kuin edellisetkin. Tylysä.

• Adventures in the Magic Kingdom: Omaperäinen muttei kovin hyvä minipelikokoelma/platformeri. Aika mainio product placement-malliesimerkki, kyllä.

• Adventures of Bayou Billy: Täysin mahdoton ja epäreilu. Japaniversio Mad City on huomattavasti pelattavampi ja viihdyttävämpi, ja sen olen jopa päässyt ilman konttareita, mikä ei länkkäriversiossa onnistu edes ensimmäistä viittä minuuttia. Japaniversiossa on kuulemma myös useita loppuja, mutta niistä en ole vielä päässyt kovin perille...

• Adventures of Lolo: Sinänsä viihdyttävä mutta yksitoikkoinen ja kaiken kukkuraksi aivoja vaativa. Itsarinappi on hieno mekaniikka, varsinkin kiitos oivallisen kuolinanimaation.

• Adventures of Rad Gravity: Hirveää shittiä, sillä hieman käyttäjäystävällisemmän kenttäsuunnittelun ja helpomman vaikeusasteen kanssa tämä peli olisi oikeasti ollut todella mainio. Nyt se on vain mainio tapa kasvattaa itsemurhahaluja.

• Akumajou Special - Boku Dracula Kun: Melko geneerinen platformer. Päähenkilö on söpö ja jotkut power upit siistejä. Valitettavasti viholliskaarti on täynnä perinteistä mörköä eikä teemaan paljon paremmin soveltuvia peruskristittyjä kyläläisiä näy missään.

• Alien Syndrome: Vaikea ja yksitoikkoinen top-down-räiskintä. Pomot ovat siistejä, tosin, ainakin ensimmäinen, sillä toista ei ole tullutkaan nähtyä...

• Amagon: Tavallinen platformeri, joka erottuu edukseen absurdin menonsa ja mainion transformaatiomekaniikansa avulla. Soundtrack on melko hupaisa.

• Armadillo: Geneerinen platformeri, jonka päähenkilö on joko tuskallisen hidas tai täysin epäkontrolloitava.

• Asterix: Yllättäen paska platformeri, mutta soundtrack on pirun hyvä.

• Astyanax: Tönkkö mutta vaikeusasteeltaan mukavan tasapainoinen platformer. Juoniosiot ja pomot ovat jees.

• Athena: Samaa sarjaa kuin Rad Gravity, eli olisi varmasti tosi siisti, ellei olisi niin paska. Päähenkilö on tietysti yksi alkuperäisistä runkattavista videopelisankarittarista.

• Atlantis no Nazo: Paska ja mahdoton platformeri. Päähenkilöllä on sentään pith helmet!

• Bad Street Brawler: Mukavan kieli poskessa tehty ja yllättävän vaihteleva mätistys. Vihollisdesignit ovat aika mainioita.

• Balloon Fight: Omaperäinen ja hauska, etenkin kiitos hämmentävän äänimaailman.

• Banana Prince: Geneerinen johdannainen. Fanikäännös on sentään ajalleen uskollisen huono.

• Bart Vs. The Space Mutants: Väärillä tavoilla originaali platformeri. Ylivaikea.

• Bart Vs. The World: Yllä mainittua helpompi ja hauskempi, vaikka osa ruuduista on melko paskasti suunniteltuja. Salainen loppu on aika mainio.

• Batsu & Terry: Legenda jo eläessään. Huono, mutta pari siistiä mekaniikkaa ja yleinen absurdius auttavat jaksamaan loppuun, joka on yllättävän olemassa oleva.

• Battle Toads: Paskasti tehty ja epäviihdyttävä, vaikkakin ainakin vaihteleva, tosin huonolla tavalla. Ylirunkattua paskaa. Ja se paussimusa ei ole mitenkään hyvä.

• Battletoads and Double Dragon - The Ultimate Team: Snes-versiota paskempi ja huomattavasti vaikeampi, eli aika toimiva NES-portti.

• Bio Senshi Dan - Increaser Tono Tatakai: Taas tylsä, vaikea ja huono platformeri, vaikkakin roolipelielementit ovat ihan mielenkiintoisia.

• Bionic Commando: Hauska ja omaperäinen, joskin vaikeasti ymmärrettävä ja Aatu-kortin vetävä espionage-hommeli. Sata kertaa parempi kuin Metal Gear.

• Blades of Steel: En ole nähnyt ketään, joka ei pelaisi tätä tappeluminipelin takia. Se kertoo pelistä varmaankin tarpeeksi...

• Bomberman: Aika sika turha ilman moninpeliä.

• Bubble Bath Babes: Unettava Tetrisväännös, mutta hei, pikselitissejä.

• Bubble Bobble: Arcadeversiota köyhempi, mutta ihan pelattava, joskin pääteemaan loputon luuppaus on ihan tarpeeksi hajottavaa.

• Bucky o' Hare: Pelattu yhdessä kaverin kanssa. Semikökkö, mutta loputtomat konttarit ja vaihdettavat hahmot pelastavat paljon.

• Captain Planet & The Planeteers: Köyhä ja liian vaikea. Musiikit ovat jokseenkin siistejä.

• Captain Silver: Passeli väännös arcade-esikuvasta, mutta mahdoton.

• Castelian: Hämmentävä, turhauttava ja huono, mutta ainakin omaperäinen.

• Castlevania: Miljoonien muiden NES-platformereiden tapaan kökkö ja ylivaikea, mutta sentään tunnelmallinen.

• Castlevania 3 - Dracula's Curse: Samaa kamaa kuin ykkönen, vaikka vaihtoehtoiset reitit ja useammat pelattavat hahmot ovat siistejä. Pelin porrasmekaniikka on myös tarjonnut yhdistyksellemme ihan pirun hyvät naurut.

• Chester Field - Ankoku Shin heno Chousen: Köyhä Zelda 2-klooni. Hämmästyttävän epämielenkiintoinen Vic Tokain peliksi.

• Chip 'n Dale - Rescue Rangers: Omaperäinen ja hauska, etenkin kaksinpelinä. Jotkin biisit ovat päätäsärkevän korkeita sekä sokerisia ja päähenkilöt tietysti infernosta.

• Chip 'n Dale - Rescue Rangers 2: Hiilikopioimainen väännös ykkösestä ja siten huonompi ynnä tylsempi.

• City Connection: Sikahyvä autopelleily. Länkkäriversion päähenkilö on aika BAMF, vaikka/koska röökaa Nintksi-pelissä.

• Clu Clu Land: Omaperäinen ja huvittava puzzleactioni, vaikka ei pinnallisuudessaan jaksa viihdyttää kovin kauaa.

• Crash Test Dummies: Vaihteeksi paska platformeri, mutta sentään Follin-musiikeilla.

• Darkwing Duck: Capcom ei ilmiselvästi ollut mielestään puhkinussinut Mega Mania tarpeeksi, kun teki tämän epäoriginaalin tekeleen. Aikamoista lisenssin tuhlausta.

• Deja Vu: Hämmentävä ja irrationaalinen, mutta sinänsä aika hauska seikkailu. Soundtrack on Ukko, ylijumala.

• Devil World: Yllättävän hauska Pac-man-klooni, huolimatta kristitystä potaskasta (anteeksi tautologia).

• Die Hard: Mainio ja omaperäinen top-down-shooter/seikkailu. Tekeleen jaksaa pelata useita kertoja kiitos sattumanvaraisuuden ja useiden eri tapojen hoitaa homma/kuolla ansiosta.

• Donkey Kong: Köyhempi versio arcade-pelistä, mutta onneksi helpompi.

• Donkey Kong JR.: Hyvä jatko-osa. Vaihteleva ja hauska, eikä tällä kertaa saksittu verrattuna arcade-versioon.

• Donkey Kong 3: Köyhä jatko-osa. Monotoninen ja itseään toistava.

• Downtown Special - Kunio-kun no Jidaigeki Dayo Zenin Shuugou!: Hauska ja yllättävän syvällinen periodi-draama-River City Ransom, vaikka yltyy usein turhankin dramaattiseksi myös hidasteluissaan.

• Dr. Mario: Aika paska puzzleilu, kuten kaikki Nintendon kyseisen genren tekeleet Panel De Ponia lukuun ottamatta.

• Dragon Warrior: Palikkamainen ja gameplayltaan olematon, mutta lokalisaation feikki-Shakespeare-lätinä on ihan hupaisaa, ja prinsessan kanteleminen ympäriinsä myös.

• Dragon Warrior 4: Arkaainen ja gameplayltaan paska, kuten sarjaan kuuluu. Eri hahmojen chapterit ovat melko siistejä, mutta pelin loppuosa väsähtää aika sika nopsaan.

• Duck Hunt: Epäsyvä kuin ankkalampi, mutta hauskaa sen viitisen minuuttia. Rakin räkätys on myös aika Demon's Souls-tason videopelitrollausta.

• Ducktales: Totaalisen puhkinussimani, mutta kieltämättä mainio sekä gameplayltaan että soundtrackiltaan.

• Ducktales 2: Ei yhtä kompakti ja viihdyttävä kuin ykkösosa. Musakin on melkoisen unohdettavaa.

• Earthbound Zero: Tunnelmallinen ja hupaisa, mutta gameplayltaan kyllä perinteisen paska. Jaksaa kuitenkin pelata ainakin vikaan paikkaan, jossa on, pelintekijän itsensä myöntämänä, täysin epäbalansoituja vihollisia.

• Excite Bike: Viihdyttävä, vaikka moninpelin puuttuminen on perseestä. Rataeditori on siisti, vaikka omia tuotoksiaan ei voi(nut aiemmin) tallentaa.

• Famicom Mukashi Banashi - Shin Onigashima: Mielenkiintoinen mutta japania puhumattomalle aika huonosti avautuva ADV-säätö. Tätä oli hauska aikoinaan tahkoa Googlekäännettyjen läppärien kera.

• Famicom Mukashi Banashi - Yuu Yuu Ki: Samassa veneessä kuin yllä mainittu. Vaikka "Journey to the West" onkin skenaariona aika puhkinussittu, ovat pelin modifikaatiot tarinaan aika mielenkiintoisia.

• Famicom Tantei Club - Kieta Koukeisha: Taas aika huono peli pelattavaksi japania ymmärtämättömälle, koska koko dekkarikikkailusta jää käteen vain se, kuka on syyllinen, vaikka se onkin aika hyvä twisti myös muuten ihan kujallaolijalle.

• Fester's Quest: Epäinhimillisen vaikea ja monotoninen köyhän miehen Blaster Master.

• Final Fantasy: Parempi kuin Dragon Warrior, kiitos itsetehtävän partyn, mutta tuskallisen hidas ja muutenkin gameplayltaan ihan paska.

• Final Fantasy 2: Expi-systeemiltään omaperäinen muttei hyvä. Gameplay on yllättäen huonoa.

• Final Fantasy 3: Class-systeemi on ihan mielenkiintoinen. Teknisesti hiotuin sarjan osa Famicomilla, mutta silti kuitenkin vanha JRPG, eli kauheaa sontaa.

• Flintstones - The Rescue of Dino & Hoppy: Geneerinen mutta ihan hyvin toteutettu platformer. Äänimaailman Mount Everest-tierin korkeus on kyllä aika korvia kuluttavaa.

• Flinstones 2 - The Surprise at Dinosaur Peak: Samaa kamaa kuin ykkönen, mutta tällä kertaa sentään Batsu & Terrymäisellä hahmonvaihtomekaniikalla varustettuna!

• Frankenstein - The Monster Returns: "What can I say?" Gameplayltaan hiomaton ja liian vaikea, mutta lukuisat vastustajien smack-talk-kohdat ja tahattoman hupaisat juoniosiot antavat pelille oikeutusta olemassaoloon.

• Ganbare Goemon: Siisti beat-em-upin ja platformerin risteytys. Hieman monotoninen, mutta mainio soundtrack auttaa menoa tarpeeksi.

• Ganbare Goemon 2: Kaikin puolin paranneltu jatko-osa, tällä kertaa samanaikaisen kaksinpelin kera. Soundtrack on myös mainio.

• Gimmick!: Söpö, kaunis ja tavallista epägeneerisempi platformer. Ruudut ovat melkoisen vaihtelevia ja pomot myös. Onnea tosin pelin hyvän lopun saamiseen reilulla pelillä.

• Golgo 13 - Top Secret Episode: Kökkö ja pirun vaikea, mutta hurmaava sekä hyvin omaperäinen. Kohta pelin loppupuolella, jossa Golgo löytää käsitykkikonarinsa kuivan sokkelon keskeltä ja pelin pääteema rupeaa yhtäkkiä pauhaamaan, on yksi NES-pelien eeppisimmistä.

• Goonies: Leffalle harvinaisen uskollinen ja melko omintakeinen actionpeli, jonka hyvässä lopussa on mukavaa NTR-vivahdetta.

• Goonies 2: Mielenkiintoinen, mutta hiomaton ja ilman läppäriä täysin mahdoton seikkailupeli. Hieno game over-ruutu.

• Gradius: Geneerinen avaruusräiskintä!!! Miinus Moait, totta kai. Passeli mutta mahdoton.

• Gremlins 2; The new batch: OK top-down-platformeri, varsinkin kun alun säälittävät tomaattiase vaihtuu hieman parempaan. Soundtrack on aika mainio.

• Guerrilla War: Hail the heros of Revolution! Premissiltään melko uniikki, vaihteleva ja hyvin toteutettu räiskintä hyvällä soundtrackilla. Loputtomat konttarit ovat myös harvinaisen inhimillinen ominaisuus, jota ilman peli olisi ollut huomattavasti huonompi. Yksi niitä harvoja arcade-portteja, jotka ovat alkuperäistä parempia.

• Gumshoe: Hyvin omaperäinen ja hauska valopyssyplatformerpaukuttelu, mutta vaihteeksi helvetin vaikea.

• Gunsmoke: Viihdyttävä ja persoonallinen top-down-shooter, jonka ainoa miinus on Wanter-poster-mekaniikka, joka pakottaa pelaajan kunnon villihanhijahtiin tai rahan grindaamiseen.

• Gyromite: Ilman R.O.B.:ia pelattaessa aika köyhä puzzlepeli, vaikka kaverin´"vahingossa" liiskaaminen pilarien alle onkin hauskaa ainakin pari kertaa.

• Hogan's Alley: Aika kuiva valopyssyminipelikokoelma. Ainakin Duck Hunt-koiran voi tässä teoksessa viimein ampuakin.

• Ice Climber: Gameplayltaan aika hajottava, mutta hetken huvittava ja omintakeinen platformerin kaltainen.

• Ice Hockey: Harvinaisen viihdyttävä arcadelätkäpeli, jonka siistein ominaisuus on tiimin pelaajien painoindeksien kanssa taiteileminen.

• Ikari Warriors: Raivostuttavan huono ja vaikea peli, joka on ilman huijauskoodeja varmaankin virallisesti mahdoton.

• Jackie Chan: Melko perinteinen mutta hyvin toteutettu ja tietysti god-like lisenssillä varustettu platformer.

• Jetsons, The - Cogswell's Caper!: Flintstones-pelejä kökömpi ja sika vaikea, mutta omaa tiettyä charmia, lisenssistä huolimatta.

• Joy Mecha Fight: Mainio 2D-mättöpeli, jossa on hämmästyttävän paljon hahmoja sekä erikoisliikkeitä. Tästä olisi pitänyt tehdä ehdottomasti franchise.

• Kid Icarus: Omaperäinen ja mielenkiintoinen, mutta gameplayltaan huonohko ja totta kai kovin vaikea.

• Kirby's Adventure: Mario 3:n rinnalla NESin paras platformer. Kaikki on ohjattavuudesta, kenttädesigneista ja mekaniikoista lähtien huipputasoa, ja lopun plot twist aika hieno.

• Kung Fu: Hauska, mutta pinnallinen. Puhesamplet ovat aika hienoja ja sarjakuvamaiset viholliset myös.

• Kung Fu 2: Outo grimdark jatko-osa. Gameplayltaan paranneltu versio ensimmäisestä, joka on tietysti hyvä, mutta ykkösen kökköä charmia ei ole juuri jäljellä.

• Layla: Kökkö platformer, jonka alhaisilla heloilla pelaajalle naamalle heittämä epilepsittava merkkivalo on täysin sietämätön. Tämä yhdistettynä loppupuolen kenttien sokkelomaisuuteen on yhtä kuin todella epähauska peli.

• Little Nemo: Hyvin toteutettu, mutta kenttädesigniltaan suurimmaksi osaksi paskaa oleva platformer. Pelin vaikeusastekurvi on myös ihan täysin päin honkia.

• Little Samson: Kaikin puolin hyvä platformer, jonka presentaatio on mielenkiintoinen sekoitus yleistä söpöyttä ja Cthulhumaista kauhua. Monet pelattavat hahmot antavat pelille mukavasti syvyyttä ja jälleenpeluuarvoa.