Ero sivun ”Game Boy Advance” versioiden välillä

Nykyinen versio 9. helmikuuta 2018 kello 16.21

Yksi ensimmäisiä kirjastoltaan oikeasti hyviä kannettavia. Ainoastaan köyhät SNES-portit tahraavat alustan imagoa...

• Advance Wars: Mainio vuoropohjainen strategiapeli. Sarjakuvamainen ulkoasu ja hahmokasti sekä pirteä soundtrack luovat mukavan perverssiä settiä pelin aihepiiriin yhdistettynä.

• Advance Wars 2: Turhankin paljon ykkösestä ammentava. mutta paljon uutta sisältöä tarjoava jatko-osa. Uudet hahmot ovat yhtä korkeaa tasoa kuin vanhatkin naamat ja pelattavuus on edelleen hyvin toimivaa, vaikka enemmän kaakkoon väännetty supervoimamekaniikka on aika kaksipiippuinen uudistus...

• Castlevania - Circle of the Moon: Ensimmäinen pelaamani Metroid-tyylinen sarjan peli, joka on ihan jees, lukuun ottamatta grindauksen pakollisuutta. Itse en jaksanut rinkirunkata tykinruuan kanssa, vaan save state-spammasin kaikki bossit. Vikassa vastustajassa menikin sitten vajaa tunti, kun jokainen iskuni teki epämahtipontista määrää lämää. Eli hieman paskan maku suuhun jäi...estetiikka ei myöskään ole mitään ihmeellistä.

• Fire Emblem - Rekka no Ken: Lempparini GBA:n Fire Emblemeistä, lähinnä kiitos hienon hahmokastin. Pelattavuus on hiomatonta yksinkertaisuutta jopa muihinkin GBA-osiin verrattuna ja hahmobalanssi melkoisen retroa eli hirveää, mutta tunnelmallisuus ja freesit ideat, etunenässä support-systeemi, korjaavat asiaa. Fire Emblen 4:n tapaan voi hard onini peliin johtua myös siitä, että sen japaninkielisyys antoi mielikuvitukselleni enemmän tilaa ja siten sai minut syventymään peliin eri tavalla kuin käännettyihin jatko-osiin. Nykyään peliin löytyy mainio enkkupatchikin.

• Fire Emblem: Ensimmäinen käännetty Emblemi oli minullekin ensimmäinen sarjassa pelaamani peli. Nautin tekeleestä aikoinani, mutta vanhempiin sarjan osiin tutustuttani mielenkiintoni siihen karisi kokonaan. Rosteri ja juoni ovat aika kuivia ja pelissä on hyvin vähän uutta kuutos-Emblemiin verrattuna. No, silti pääsyypää siihen, että ryhdyin shippaajaksi, siistiä/noloa kyllä.

• Fire Emblem - Sacred Stones: Yksi suppeimmista ja kuivimmista lokalisoiduista Fire Emblemeistä. Haarautuva class-systeemi on pelin ainoa mielenkiintoinen mekaniikka, muuten kaikki on kovin epämerkittävää ja hahmot aika hohhoijaa.

• F-Zero Climax: GBA:n F-Zeroista uusin ja paras. Sisältöä ja hahmoja riittää, mutta pelattavuus on valitettavasti yhtä huonoa kuin alustan muissakin sarjan peleissä.

• F-Zero; Maximum Velocity: Köyhä, etenkin F-Zero GX:n jälkeen pelattuna. Ulkoasu on geneerinen ja ohjaus kiikkerää.

• F-Zero - GP Legend: Anime-hahmot tuovat peliin Maximum Velocitystä puuttuvaa charmia, mutta kuppainen pelattavuus on pysynyt samana.

• Golden Sun: Geneerinen ja tasapaksu JRPG. Jotkut dungeonit ovat puzzleineen ihan siistejä, tosin. Yliarvostettua keskinkertaisuutta, joka tapauksessa.

• Jazz Jackrabbit: Kummallinen, piraattituotemainen väännös, jolla ei ole oikein mitään tekemistä alkuperäisten pelien kanssa. Pelattavuus on ihan OK:ta, mutta GBA:n pieni ruutu ei sovellu massiivisille platformausruuduille ja pomomätöt ovat aika rikkinäisiä.

• Lady Sia: Kököhkö ja aika monotoninen platformer, mutta hahmodesignit ovat sentään ihan siistejä.

• Legend of Zelda; Minish Cap, The: Passeli, muttei mitenkään ihmeellinen ja kovin konservatiivinen Zelda. Jotkut bossit ovat suht hauskoja, kuten läsö-Chu-Chu.

• Love Hina Advance: Kengännauhabudjettimaisesti toteutettu, mutta juuri siksi melko huvittava visual novel-vääntö animesta.

• Mario & Luigi; Superstar Saga: "Good times, good times." Hauska ja omaperäinen sekä estetiikaltaan, huumoriltaan että pelattavuudeltaan. Mättöjen suuri määrä hieman rasittaa ja jonkinnäköistä grindausta tuntuu tarvittavan, mutta muuten peli on melkoisen hyvä paria kuivaa fillerosiota lukuun ottamatta.

• Mario vs DK: Hauska puzzleplatformer, vaikka ohjaus ja ulkoasu ovatkin hieman karkeita. Juoniosiot ovat aikamoisen hienoja.

• Mega Man Battle Network: Taistelumekaniikoiltaan, premissiltään ja hahmoiltaan jees, mutta muuten kaikin tavoin arkaainen JRPG, eli ei nautittavissa.

• Mega Man Battle Network 2: Helvetisti edeltäjästään kierrättävä (hm, missä olen kuullut tämän ennen?), mutta pelattavuudeltaan vielä paskempi ja vielä helvetistimmin turhaa rihkamankeräystä sisältävä scheisse, jonka ainoa hyvä puoli on pari viihdyttävää juonikohtaa. Kiroan sitä, että olen joutunut käyttämään muutenkin liian pitkästä elämästäni useita tunteja tämän tuuban seuraamiseen! "C'mon, don't be so over-dramatic."

• Mega Man Battle Network 3: Lisähelvetisti edeltäjästään kierrättävä tekele, jossa hieman siedettävämpi pelattavuus kuin kakkosessa. Toveripelaaja tajusi silti viimein jättää leikin eli sarjan kesken jonkun kahdennentoista tusina- fetch questin aikana.

• Metroid: Zero Mission: Hyvin tehty ja tarpeellinen ENHANCED REMAKE. Mother Brain on tarpeeksi avautumista aiheuttava ("Mitä SÄ naurat?!") ja post-game-bonusosio siisti, etenkin kiitos Zero Suit Samuksen, if you know what I mean.

• Mother 3: Ei yllä Earthboundin tasolle, kiitos liian juonifokusoituneen, lineaarisen ja muutenkin edeltäjiään jäykemmän etenemislogiikan. Lisäksi yksi hahmoslotti tuhlataan johonkin saatanan koiraan. Muutenkin sarjan kahden ekan osan tunnelma ja yleinen säväyttävyys puuttuu tästä Mutsista osittain ja loppukin on harvinaisen epätyydyttävä, varmaankin kiitos pelin massiivisten synnytystuskien. Musakombomekaniikka on kuitenkin siisti ja soundtrack on mukavan massiivinen, vaikkei sekään aivan yhtä hyvä kuin ykkösen ja kakkosen vastaavat.

• Pokemon FireRed Version: Passeli uudistus ekoista taskumörköilyistä, mutta ehkei kovin tarpeellinen. Loreleille annetaan sentään lisää ruutuaikaa, uhihi.

• Pokemon Ruby: Kököin pelaamani Pokemon, sillä sisällöltään vähäinen verrattuna Silveriin ja uudistuksia on vielä vähemmän kuin sarjan osissa yleensä. Siistein ominaisuus on käyttämättömän pelaajahahmon toimiminen joviaalina rivalina, mutta hänkin on ihan alikäytetty elementti.

• River City Ransom EX: Toimiva, muttei kovin tarpeellinen ENHANCED REMAKE NES-pelistä. Viholliset osaavat sentään nyt seurata yläpuolellaan norkoilevaa pelaajaa.

• Shining Force: Hauska, mutta turhan hidas TRPG. Hahmokasti on monipuolinen ja mielenkiintoinen, etenkin remaken lisäämien sonnanjauhantasessioiden ansiosta. Juoni on kuitenkin aika yhdentekevä ja loppu epätyydyttävä.

• Summon Night: Pelattavuudeltaan siisti action-RPG, jonka hahmot ja dialogi risteilevät hupaisan ja myötähävettävän välillä. Pelin herutusmekaniikka on siisti, mutta liian suppea eikä sillä ole mitään vaikutusta juonen ulkopuolella, mikä on pelille aika epäjohdonmukaista.

• Summon Night 2: Pelattavuudeltaan paranneltu ja hahmoiltaan siistimpi kuin ykkönen, mutta yrittää huumorissaan vielä enemmän liikaa kuin edeltäjänsä. Herutusmekaniikka on myös samanlainen kukonkiusaustorso kuin ekassa osassa.

• Tactics Ogre Gaiden: Köyhän miehen Tactics Ogre sekä pelattavuudeltaan että juoneltaan. Emblem-mekaniikka on siisti, mutta muuten peli on aika epävakuuttava, etenkin eeppiseen emopeliinsä verrattuna.

• Wario Land 4: Mukavan vaihteleva ja muiden Wariotekeleiden tyyliin huvittava platformer, jonka ainoa huono puoli on pakollisen kerättävän rojun spämmäys. Potentiaalisesti erinomainen soundtrack on osittain kustu yliräkäisellä instrumentaatiolla.

• Wario Ware: Ukko ylijumala mikropelikokoelma. Premissiltään nerokas, gameplayltaan mahtava ja rosteriltaan virkistävän vinksahtanut. Ainoa miinus pelissä on se, että se olisi mielestäni toiminut paremmin uutena IP:nä kuin jonain Wario-spin offina.

• Wario Ware Twisted: Lähes yhtä uraa uurtava kuin ykkösosa ja muutenkin sitä hienosti nokittava. Valitettavasti emulaattorilla ei pelistä saa aivan oikeanlaista kuvaa, mutta silläkin on tekele todella hauskaa pelattavaa.