Ero sivun ”Switch” versioiden välillä

Nykyinen versio 12. marraskuuta 2018 kello 16.53

Perusidealtaan jees ja HYPE-hyväksytty, mutta Wii U:n jälkeen uskoni tämän alustan tulevaan kirjastoon on "now plain zero". Bayonetta 3:n julkistaminen onneksi sinetöi sen, etten tätä enkä mitään muutakaan Nintendon rakkinetta enää hanki. Hei, pitäähän sitä ihmisellä jotain periaatteita olla...

• ARMS: Kekseliäs väännös nyrkkeily- ja mättöpeleistä. Lokaali moninpeli nelinpelimahdollisuuksinen on parhautta ja sisältöä päivitysten jälkeen tyydyttävästi, eli tekele viihdyttää enemmän kuin ainakin Smash Bros. tai Splatoon. Isoin miinus on se, ettei kontrolleja voi uudelleenjärjestellä, eli kiitti vatusti blokista L3:ssa. Myös hahmovalintateeman Tarzan Boymaisuus ärsyttää enemmän kuin pitäisi.

• Fast RMX: Tyydyttävä mutta persoonaton futuristinen rallipeli. Mekaniikoista värinvaihtelu on turha ja boostipallot ovat lähinnä hieman vähemmän oksettava versio Mario Kartin kolikoista. Muuten pelattavuus on aika F-Zeroa eli hyvää.

• Fire Emblem Warriors: Nokitettu Hyrule Warriors, eli peruspelattavuudeltaan mainio, mutta muuten kuppainen tekele. Rosteri on 30-luvun Saksaa eli sisältää aivan liikaa suosittua kuraa (vaikkei onneksi Ikea ja Royta) ja valtaosan sisällöstä koostava tehtävämoodi on taas täynnä ranking-paskaa. Iänikuinen K.O.-inflaatio ja yltiöpitkät supercinematiikat puskivat gonahdukseni Warriors-sarjaan jo kriittisen pisteeseen tätä tekelettä testatessa.

• Golf Story: Pelattavuudeltaan perusjees vaikkakin hiomaton golfpeli, jonka tarkemmat lyönnit mahdollistava tähtäysmekaniikka on kuitenkin mainio. Valitettavasti graffat ovat pikselipurjoa ja musiikkiraita koostuu sinänsä hyvistä biiseistä, jotka kestävät parikymmentä sekuntia eivätkä edes looppaa.

• Legend of Zelda; Breath of the Wild, The: Maailmaltaan eläväinen ja näyttävä sekä pelattavuudeltaan edelleen edeltäjistään parantava lukuun ottamatta nappiähkyä ja sekavaa käyttöliittymää. Valitettavasti shrinet, dungeonit ja pomot ovat sekä epämielenkiintoisia että itseään toistavia ynnä juoni ja hahmot kuivia, joten runsaasta määrästä sisältöä huolimatta ei mikään ole niin mieleenpainuvaa kuin sarjan parhaissa osissa. Varsinkin typerryttävän kengännauhamainen loppu jättää paskan maun suuhun, kuten myös Nintendon äärimmäisen kyyninen Wii U-version kastroiminen, jotta se ei olisi Switch-versiota parempi. Loppuarvosanaksi siis "ei 10/10".

• Oh...Sir! The Insult Simulator: Estetiikaltaan kammottava ja huumoriltaan perusyhdysvaltalaiskomediamainen eli huono menupohjainen peli. Pelattavuus on kekseliästä eikä täysin pinnallista, mutta logiikka, millä peli laskee jokaisen solvauksen tehokkuuden, vaikuttaa silkalta hakuammunnalta.

• Mario Tennis Aces: Supermittarimekaniikoiltaan hauska ja tällä kertaa jopa erilaisia kenttiäkin sisältävä perushyvä Mariopalloilu, eli siis taas hyvä lisäsyy tehdä pilaa sarjan Wii U -versiosta!

• Shadow Bug: Esteettisesti plääh mutta pelattavuudeltaan kekseliäs kursoritoimintalentely. Peli vaikuttaa ekan maailman perusteella melko pinnalliselta, mutta ainakaan kyllästyminen ei ehtinyt iskeä sen käsittävän pelihetkeni aikana. Switchin tähtäysohjaus toimii melko hyvin, vaikka hiiri on varmastikin vielä parempi vaihtoehto.