Ero sivun ”Nintendo 3DS” versioiden välillä

Versio 12. syyskuuta 2014 kello 10.10

Passeli seuraaja DS:lle, vaikka 3D onkin aika turhaa eikä minun silmiin muutenkaan oikein rekisteriröidy kunnolla. Region lockin käyttöönotto on myös Wii U-tason virhe.

• Doctor Lautrec and the Forgotten Knights: Presentaatioltaan hyvä, mutta aivan liikaa cinematiikkaa ja sonnanjauhantaa sisältävä, gameplayltaan tylsä puzzle-actionkökkeröinti. Ranskafiilit ja paskafetissistit (same thing) saavat tästä varmasti paljon kiksejä.

• Gabrielle's Ghostly Groove 3D: Hellyyttävä, kauhuteemainen rytmipeli, jonka presentaatiota ja premissiä voivat arvostaa vain pikkutytöt ja raavaat miehet. Ouendan-tyylinen gameplay on toimivaa ja hauskaa, mutta hieman kankeaa ja turhan helppoa. Biisejä on 20, joka on kuppaisesti lyhyiksi, instrumentaalisiksi tsipaleiksi, mutta unlockattavaa ja muuta ekstrasälää on mukavan paljon.

• Fire Emblem Awakening: Syy, miksi ostin 3DS:n. Hahmot ja best-of-mekaniikat ovat hienoja, paritussysteemi parhautta vaikkakin rajoitettua verrattuna nelososaan ja uudelleenpeluuarvo sekä lisäsälän määrä huikea. Osa kartoista on kyllä hieman kuivia ja Rambomaiset viholliset aika kova järkytys aikaisempiin osiin tottuneille. Myös DLC-spämmi on suht ripulia, etenkin kun retrorunkkaus ei minuun iske, mutta onneksi ilmaistakin bonuskontenttia löytyy kiitettävästi.

• Hana Samurai: Gameplayltaan ja presentaatioltaan hupaisa ja omintakeinen, mutta turhan vähäsisältöinen refleksitestimiekankalistelu. Goemonmainen keskiajan Japanihäröily kuitenkin iskee minuun positiivisesti. Sinänsä harmi tosin, ettei peliä ole väännetty joksikin Murasame-jou-rebootiksi. Parempi kun Samurai Sword Destiny, muuten.

• Kid Icarus Uprising: Paljon sisältöä, korkeat tuotantoarvot ja passelit on-rail-osiot, mutta jalankulkukohtien äärimmäisen paskat kontrollit syövät pelistä todella paljon nautintoa. Onneksi non-stop paskanjauhantaa harrastava henkilökaarti on myös hyvin epäpidettävä ja kenttädesignitkin ripulia, tai olisi voinut melkein olla harmi, ettei peliä tehty gameplaylle paremmin soveltuvalle alustalle, kuten Wiille.

• Legend of Zelda; A Link Between Worlds: Köyhän miehen Link to the Past. Äärimmäisen kyynistä kierrätystä pullollaan ja kaikki osa-alueet ovat esikuvaa heikompia. Etenkin arkaainen taistelu ja epäeeppiset dungeonit eivät vakuuta. Esineiden vuokraussysteemi on ihan mielenkiintoinen ja toimiva, mutta sekin trivialisoituu melko nopeasti kiitos massin määrän.

• Pokemon Y: Ihan jees, mutta vaihteeksi redundanttia settiä. Artwork on hienoa, mutta 3D-mallit eivät niinkään ja juoni, vaikka on olemassa, ei ole yhtä hyvä kuin Blackissa. Uusi Fairy-tyyppi on passeli lisäys, kerta on kasuaalipelaajankin silmiin hyvä tasapainotustekijä. Megaevoluutiot ovat aika yhdentekeviä.

• Samurai Sword Destiny: Premissiltään jees, mutta presentaatioltaan ja gameplayltaan kuppaisen flash-pelin tasoinen. Rahan pyytäminen tällaisestä on kovin epäoikeutettua.

• Senran Kagura Burst: Passeli, joskin välillä turhankin hektinen ja valitettavan kombopainotteinen beat-em-up. Hahmodesignit ja isot daisarit ovat hienoja, vaikka välillä kesken mättämistä silmille hyppivät, cinemaattiset fanservice-kohtaukset panevat toteamaan "Joojoo, saisinko nyt pelata?". Eri pelimoodimekaniikat ovat passeleita ja auttavat hieman huonoa vaikeusastebalanssia. Japanilaistyylinen soundtrack on erinomainen. Tekijöiden 3DD-onanoinnista huolimatta ovat pelin 3D-efektit harvinaisen köyhiä.