Ero sivun ”Gamecube” versioiden välillä

Versio 11. helmikuuta 2014 kello 19.05

Gamecuben huono menestys on yksi konsolimaailman oikeusmurhia, etenkin verrattuna kilpailijoitensa laatuun. Gamecuben kirjastossa on suhteellisen monta suosikkipeliäni sekä myös kaikkien aikojen lempipelini.

• Baten Kaitos; Eternal Wings and the Lost Ocean: JRG, jonka juonen ja gameplayn yhteissumma on yksi genren korkeimmista. Uniikki tapa tuoda pelaaja osaksi pelimaailmaa on hieno ja peli sisältää ehkä eeppisimmän peliplottwistin koskaan, mutta myös gameplay etenkin taisteluissa on sekä hauskaa että erittäin omaperäistä. Peliä haittaa ainoastaan vino pino missattavia esineitä. Ihmiset ulisevat enkkuversion huonosta ääninäyttelystä, mutta minä en.

• Baten Kaitos Origins: Eternal Wingsin jatko-osa on prequel, joka on kaikilla osa-alueiltaan ykköstä hyvin paljon heikompi. Miltei paska peli.

• Beach Spikers: Ihan hauskaa arcade-volleyballia. Valitettavasti koko pelin rosteri muodostuu headswappimuijista.

• Beyond Good and Evil: Hiomaton Zelda-johdannainen. Gameplay on kamerakikkailua lukuunottamatta melko tylsää ja sivuhahmot ärsyttävän silmille hyppiviä. Dungeonit ja bossit ovat myös non-boner-inducingeja, toisin kuin sentään päähenkilö...

• Billy Hatcher and the Giant Egg: Melko omaperäinen, söpö ja hyvät kontrollit omaava 3D-platformer, jonka kuitenkin huono suunnittelu ja kamera kusevat tosi tehokkaasti. Aikamoinen emämunaus, siis.

• Black & Bruised: Hupaisa arcade-nyrkkeilypeli asemekaniikalla ja eksentrisellä rosterilla.

• Bloody Roar: Primal Fury: 3D-mättöpeliksi ihan hyvä tekele. Elukaksimuuttumismekaniikka tuo peliin huomattavasti lisää syvyyttä ja hupia.

• BMX XXX: On sääli, että yksi harvoista konsolierogeistä on välineurheilustunttigenreä, josta en pidä pätkääkään. Onneksi pehmolernon voi unlockata koodeilla.

• Carmen Sandiego: The Secret of the Stolen Drums: Melko kökkö ja geneerinen 3D-actioni, jonka kannattaisi käyttää autosavea tai olla kaatumatta.

• Cel Damage: Hauska, kirjaimellisesti piirrettymäinen ajotaistelupeli. Rosteri, kentät ja aseet ovat kaikki hupaisia, ja taunttinappi on hyvä tapa hajottaa vastustajia vaikka pelissä ottaisi turpaan.

• Chibi-robo!: Söpö, omaperäinen ja hauska 3D-platformerinkaltainen. Sytkärin kokoisen siivoojarobotin seikkailut sisältävät yllättävänkin aikuismaista juonikuviota, kuten tällaisiin peleihin kuuluu. Hahmot ovat sympaattisia ja tykättäviä, myös äänetön protagonisti. Peli vedetty 100 %:sti, joka on aina hyvä merkki.

• Custom Robo: Helppoa mutta syvällistä robottikustomisaatiota sisältävä actionseikkailu. Tarinamoodi on hyvin hahmovetoinen ja huvittava, ja itse gameplay on hyvä vastapaino dialogitäyteiselle setille nopeudessaan ja intensiivisyydessään. Toimii myös hyvin moninpelinä.

• Darkened Skye: Gameplayltään tönkkö, kontrolleiltaan huono ja täynnä instakill-lammikoita kunnon Tommy Vercetti-tyyliin. Sääli, sillä pelin hahmot ja huumori ovat aika minuun iskeviä hoopoudessaan. Tässäkin pelissä on aika korkeatasoista product placementtia.

• Def Jam Vendetta: Hauska wrestlingpeli, joka avautuu varmasti paremmin räppifaneille. Machomeininki on kuitenkin jees ja rosteri monipuolinen. Hahmokustomaatio on tosin aika nollissa, toisin kuin nykypainiskeluissa.

• Def Jam Fight for NY: Edeltäjäänsä Vendettaa huomattavasti nopeampi ja mäiskintäpainotteisempi. Valtava roster ja persoonalliset hahmot pönkittävät erinomaista gameplayta. Rappiteema valitettavasti karsii ennakkoluuloisia nöröpelaajia.

• Dragon's Lair 3D: Esikuvalleen uskollinen eli kökkö ja äkkikuolemia täynnä oleva mutta jotenkin charmikas third-person-actionpeli. Soundtrackin piirrettyorkesteri on melko hauskaa kuunneltavaa.

• F-Zero GX: Suuri määrä ratoja, läjöittäin autoja, syvällinen gameplay ja persoonallinen kasti, joiden hahmottamiseen on käytetty tuhottomasti aikaa teemamusiikkien ja leffapätkien merkeissä. That's why it's the best game ever. Moninpeli tosin ei yllä yhtä jumalaiselle tasolle, mutta eipä tätä kukaan minua vastaan juuri haluakaan pelaa...

• Fire Emblem; Path of Radiance: Juoneltaan yksi parhaista Fire Emblemeistä, ja gameplaykin on erittäin hyvä. Roster on odotetun mainio lukuunottamatta rutikuivaa päähenkilöä. Support-keskusteluiden katsomismahdollisuuden puuttuminen on kuitenkin massiivinen miinus.

• Freaky Flyers: Ihan passelia lentoräiskintäreissausta nykyjenkkipiirrettymäisen offensiivisen mutta ihanan rumalla piirrostyylillä. Soundtrackin pari lyriikoilla varustettua kappaletta ovat korniudessaan hienoa settiä. Valitettavasti ei sisällä nelinpeliä, mikä rutistaa legitimiteetin lähelle absoluuttista nollaa.

• Future Tactics; The Uprising: Omaperäinen FPS- ja vuoropohjaisen taktiikkapelin risteytys. Tuhoutuva ympäristö ja hauska gameplay neutraloivat toteutuksen kökköyttä, runkkua päähenkilöä ja seinään loppuvaa loppua. Potentiaalisesti hyvä multiplayer ja Tim Follinin soundtrackkikin.

• Gauntlet; Dark Legacy: Varmaankin paras Gauntlet ikinä. Ruutuja ja hahmoja riittää, että yksinpelikin on hauskaa, mutta multiplayer vasta kultaa on. Paitsi jos pelaat HYPEläisten kanssa.

• Geist: Ihan god FPS-puzzlepeli. Säikyttely- ja posseussausmekaniikka ovat erittäin mukaansatempaavia, ja itse räiskintä on ihan menevää joskin huomattavasti muuta peliä yllätyksettömämpää. Multiplayer on mielenkiintoinen, mutta sitäkään ei ole tullut juuri testailtua.

• GiFTPiA: Hämärä mutta hyvin persoonallinen slice of life-seikkailu. Valitettavasti ei löydy kuin japaniksi ja kielenkään oppiminen ei auta, kun ei-japanilaiset koneet kusevat kanjit. Soundtrack on yhtä outo ja hyvä kuin muukin peli.

• Gladius: Koukuttava ja teemaltaan siisti gladiaattori-TRPG. Hahmodesignit ovat hyviä ja gameplay mainiota, kuten genrelle yleensä. Harmi vain, että pelin lopussa ON JUONIOSIO, JOKA POISTAA KAIKKI PELIN SIISTIT MEKANIIKAT JA PAKOTTAA SINUT KÄYTTÄMÄÄN SAMOJA HAHMOJA, JOISTA YKSIKÄÄN EI SAA KÄYTÄNNÖSSÄ KUOLLA, SEIVIPAIKKOJEN OLLESSA HETI TAISTELUJEN JÄLKEEN EIKÄ ENNEN NIITÄ, PAKOTTAEN PELAAJAN GEMARIN KOITTAESSA TEKEMÄÄN CUT-SCENETAPITUKSET JA TAISTELUUN VALMISTAUTUMISEN AINA UUDESTAAN. Eli ihan paska peli.

• Harvest Moon; A Wonderful Life: Nuorempana puhkinussimani farmaussimulaattori, joka oli jo nykyistäkin elämättömänä lukiolaisena aivan liian pitkä. Vaimoehdokkaiden vähäinen määrä on myös nihkeä, mutta eipä peliä hirveesti jaksa uudelleenpelata sen kymmenenvuotisen keston takia. Peliympäristö ja elävä maailma ovat kuitenkin edelleen vaikuttavia.

• James Bond 007: Nightfire: Ihan OK actionpeli, mutta ei yllä tasoltaan Nintendo 64:n Bondeihin. Gameplay on toimivaa, mutta FPS-osioiden ympäristöt ovat suurimmaksi osaksi kuivia sisätiloja eivätkä siten säväytä. Muut gameplayosiot ovat ihan hauskoja, lukuunottamatta hajottavaa vedenalaista autoilu-ruutua. Unlock-systeemi on siisti ja multiplayer monipuolinen. Läpäisty kaverin kanssa.

• Legend of Zelda; The Wind Waker: 100 % kaluamani paras Zelda-peli, lähinnä massiivisten mättökohtauksensa ansiosta. Muutenkin peli on taattua laatua sydäntälämmittävän grafiikkatyylin ynnä hahmojen ansiosta. Myös paljon parjattu seilaaminen on mielestäni siistiä meren massiivisuuden ja sen sisältämän sattumanvaraisen kaman määrästä johtuen. Dungeonit ja bossit ovat myös taattua laatua, vaikkeivät aivan yhtä hyviä kuin pelissä...

• The Legend of Zelda: Twilight Princess: Toiseksi paras Zelda-peli, jota haittaa vain Wind Wakerissa nähtyjen vihollislaumojen vähyys. Tunnelma, dungeonit, maailma ja hahmot ovat kaikki huippuluokkaa. Loppua kohti peli väsyy vähän, mutta päätöspuoli sisältää myös kaksi erittäin jumalaista pomotaistelusarjaa. 100 % läpäisty.

• Lost Kingdoms: Ihan passeli RPG, lähinnä mielenkiintoisen korttitaistelumekaniikkansa ansiosta. Yleinen pilipalisuus ja random encounterit eivät ole kuitenkaan jees.

• Lost Kindoms II: Ykkösosaa huomattavasti parempi, kerta putkimaiset ympäristöt ovat muuttuneet aakeiksi laakeiksi ja random encounterit kentällä nököttäviin vihollisiin. Korttimekaniikka porskuttaa edelleen hienosti. Juoni on kyllä melkoista potaskaa, mutta who gives a shit.

• Luigi's Mansion: God ja uniikki LYASTEN kauhupeli, joka pursuaa persoonallisuutta. Pelin lyhyydestä huolimatta tai oikeastaan siitä johtuen on jälleenpeluuarvo korkea. Pelaaminen yön siimeksessä luo omaa tunnelmaansa, vaikka säikähtäminen onkin yleensä menosta kaukana.

• Mario Kart; Double Dash!: Hyvä karttipeli, jonka Wiin jatko-osa on tehnyt melko turhaksi.

• Mario Power Tennis: Vielä N64-versiotakin parempi arcade-tennis. Rosterissa on yllättävän epäkonservatiivisia valintoja Mario-peliksi ja uusi superlaakimekaniikka on hauska sekä gameplay- että huumorimielessä.

• Metal Gear Solid; Twin Snakes: Elämässäni on tarpeeksi tylsää odottelua ja paskanjauhannan kuuntelua ilman tätäkin peliä. Myös gameplay on köyhää.

• Mortal Kombat; Deadly Alliance: Mortal Kombatmaisella tavalla hauskan kökkö, mutta melkoisen vanhentunut. Hahmojen eri taistelutyylit ovat edelleen kuitenkin ihan siisti mekaniikka.

• Outlaw Golf: Gameplayltaan hyvä ja joiltakin mekaniikoiltaan omaperäinen golf-peli. Rosteri on melko hupaisa.

• P.N.03: Viihdyttävä mutta äärettömän geneerinen räiskintä. Päähenkilön perseen vatkausta on toki kiva katsella.

• Pikmin: Hyvä peli, mutta melko torso. Jatko-osa tekee tästä ihan obsoleten.

• Pikmin 2: Kaikin tavoin erinomainen RTS. 100 %:sti läpivedetty. Multiplayerkin on hienoa, vaikka Co-op-pelu puuttuu ja on vain kahdelle pelaajalle.

• Resident Evil 4: Ainoa hyvä Resident Evil onkin erinomainen. Espanjaa mölisevät viholliset ovat allekirjoittaneelle erityisen hupaisia. Yksi harvoista väkivaltaläträyspeleistä, joista pidän.

• Rogue Ops: Paska stealth-peli, anteeksi tautologia. Päähenkilön perseen vatkausta on toki kiva katsella.

• Sega Soccer Slam: Sega-tierin hienoa hahmoja sisältävä arcadejalkapalloilu.

• Skies of Arcadia Legends: Ensimmäinen ostamani JRPG, joka oli aikoinaan ihan god maailmaa, hahmoja ja gameplaytä myöten. Nykyään pitää sanoa, että kaikki muu on jees paitsi gameplay, eli paska peli.

• Sonic Adventure DX: Hauskalla tavalla kusogehtava, vaikka soundtrack onkin jumalten kamaa. Ja tietysti "Yeah, this is happening.".

• Sonic Adventure 2: Ei läheskään yhtä hurmaava kuin ykkösosa, mutta pelillisesti yhtä laadukas. Käteen jää vähän.

• Soul Calibur II: Paras Soul Calibur, vaikka Ivyn rinta ei tässä vaiheessa ole ehtinyt pullistua vielä täyteen mittaansa.

• Sphinx and the Cursed Mummy: Ihan OK Zelda-klooni, jonka point of no return ja ripuli loppu tuhoavat sen. Muumio-osiot ovat kuitenkin todella hyvää viihdettä.

• Super Mario Sunshine: Super Mario 64:sta eniten muistuttava ja siten toiseksi paras 3D-Mario. Havaijipaita- Mario pitäisi vain olla pelattavana koko ajan.

• Super Smash Bros. Melee: Koko lukioaikani hinaamani mättöpeli, jonka trophy-systeemi sai minut kiinnostumaan kunnolla retroilusta ja JP-only peleistä. Erinomainen peli, mutta Brawl on parempi, kerta turnausrunkkareilta ei asioita kysytä.

• Star Fox Adventures: Muistuttaa minua melkoisesti Beyond Good & Evilistä kiitos saman köyhän Zelda-apinoinnin ja rasittavien sivuhahmojen. Viihdyttävin puoli pelissä on Foxin kestohajonneisuus, ikään kuin pelintekijätkin tiesivät, kuinka turhauttavaa ja tympeää pelin tahkoaminen on.

• Star Fox Assault: Ihan passeli jatko-osa Lylat Warssille, vaikkakin lähes kaikilta osa-alueiltaan heikompi. Keskittyy liikaa juonenkerrontaan ja keskinkertaisiin third-person-räiskintä-osuuksiin, mutta on-rail-kohdat ovat edelleen siistejä. Multiplayer on yllättävän hyvä ja unlockattavat retropelit myös, vaikka valtaosa jälkimmäisistä onkin poistettu länkkäriversioista, joka on aika iso "Fox you" pelaajalle.

• Tales of Symphonia: Hahmoiltaan ja taistelugameplayltaan hyvä, juoneltaan ja dungeon-crawlaukseltaan melko kuraa oleva JRPG. Hyvä aikoinaan, ei niinkään nyt.

• Timesplitters 2: Hauska joskin yksinpeliltään rönsyilevä FPS. Multiplayer on jees, mutta hahmoentrassien puuttuminen on potaskaa.

• Timesplitters Future Perfect: Melko kökkö edeltäjiinsä verrattuna. Multiplayerentranssit ovat sentään palanneet, mutta ruudut ovat lokaalipelaamiseen sopimattomia. Flare Gun on ainakin toiseksi paras FPS-ase ever.

• Viewtiful Joe: Ylirunkattua tokusatsushaibaa.

• Viewtiful Joe 2: Tokusatsushaibaa, jota ei onneksi olla ylirunkattu.

• Wario World: Hauska vaikka unettavan helppo läskisekoilu. Päähenkilön miinuskarisma, pomomätöt ja yleinen flipanneisuus pelastavat paljon. Sisältää myös parhaan biisin ever...jota ei itse pelissä soi. 100 % läpäisty.

• XG3: Extreme G Racing: Tylsä ja harmaa F-zero-klooni. Kaikki on kovin kuivaa radoista presentaatioon ja hahmoihin.