Ero sivun ”DOS” versioiden välillä

Versio 6. maaliskuuta 2014 kello 12.02

DOS...parempi kuin Windows, ainakin pelialustana. Kultaisia muistoja riittää kuppasten shareware-tekeleiden pelaamisesta Anttilan kokoelma-CD:iltä...

• Alley Cat: Alas! Veikeä hetken, mutta kyllästyminen iskee viimeistään sitten, kun eri ruudut on nähty. Eipä sillä mitään, sama juttu kuin monessa vanhassa arcade-pelissä.

• Alter Ego: Mielenkiintoinen ja koukuttava, mutta hieman hiomaton elämäsimulaattori. Jokseenkin hämmentävä ja epäuskottava jossain skenaarioissaan ainakin minun kuivan elämänkokemukseni pohjalta.

• Ancient Domains of Mystery: Kakarana hinaamani, tavallaan siisti, mutta liian sattumanvarainen ja vaikea, kuten kaikki genrensä edustajat. Parempi kuin Nethack, muttei yhtä hauska.

• AUTS: Palikkamainen luolalentely. Uraa uurtava mutta obsoliitti kiitos Wingsin ja muiden.

• Commander Keen - Invasion of the Vorticons: Eka episodi läpäisty. Useimpien PC-platformereiden tapaan köyhä, mutta sisältää joitain hupaisia ideoita, kuten ekan episodin loppumätön.

• Commander Keen - Goodbye, Galaxy!: Graafisesti hieno mutta gameplayltaan samaa sekundaa kuin ekat kolme episodia. Soundtrack on ihan jees.

• Commander Keen - Aliens Ate My Babysitter!: Hmm, déjá vu. Samaa näyttävää mutta unettavan keskinkertaista kamaa kun episodit 4-5.

• Day of the Tentacle: Suosikkini Lucasartsin seikkailupeleistä. Hahmot, presentaatio ja huumori on mahtavaa sekä puzzletkin suurimmaksi osaksi pääteltävissä. Aikamatkustusmekaniikka on hyvin siisti, vaikka menneisyysskenaario meneekin suurimmalta osalta ei-jenkkejä osittain ohi.

• Dig, The: Kaunis ja hyvin tehty, mutta aihepiiriltään minua epäkiihottava point-and-click. Vieraalla planeetalla yksin haahuilusta on saatu hyvin tunnelmallista, mutta solitaarisuusfiilistely tulee NPC-interaktion kustannuksella. Juoni on loppuun kohden aikamoista potaskaa, mutta niinhän sci-fi-teemaan sopii.

• Discworld: Epälooginen, epäselvä ja epähauska. Osittain uskollinen lähdemateriaalille, siis.

• Doom 2; Hell on Earth: Varmaan edelleen paras sprite-pohjainen FPS, kiitos lukuisten vihollistyyppien, monster infightning-mekaniikan ja parhaan aseen ever, eli kaksipiippuisen haulikon.

• Duke Nukem: Kökkö Apogeen platformeri. Näitä riittää.

• Duke Nukem 2: Vähän vähemmän kökkö mutta silti huono Apogeen platformeri.

• Duke Nukem 3D: Viihdyttävä ja hauska, vaikka yksinpeliruutujen taso on hyvin vaihtelevaa, varsinkin nelosepisodissa. Jotkin fanikartat ovat melkoisen hienoja.

• Eric the Unready: Lempparini Legendin seikkailupeleistä, kiitos passelin huumorin, huvittavan soundtrackin ja meneteltävien puzzlejen.

• Fable: Kusoge point-and-click. Sentään kauniin näköinen. Pisteet etenkin köyhästä lopusta.

• Frederik Pohl's Gateway: Passeli scifiseikkailu, kiitos hyvän tunnelman ja soundtrackin. Puzzlet ovat aika paksusuolipainotteisia ja pääpelialue turhan iso.

• Gateway II; Homeworld: Pelillisesti parempi mutta tunnelmaltaan ynnä juoneltaan ykkösosaa köyhempi. Ihan pelattava, etenkin jos eka osa iskee.

• Gobliiins: Hupaisa, erikoinen ja sopivan helppo point-and-click. Päähenkilöiden henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä revitään kaikki huumoriarvo.

• Hitchiker's Guide to the Galaxy, The: Karmeaa paskaa. Peli on lähinnä tekijöiden loputonta v*ttuilua pelaajalle. Tätä ylirunkkaavat varmaan samat "ihmiset" kuin kirjojakin.

• Hugo's House of Horrors: Köyhä ja unohdettava.

• Hugo 2: Whodunit?': "Whogivesashit?", koska huono peli.

• Hugo 3: Jungle of Doom: Samaa kamaa ja tasoa kuin edellisetkin osat.

• Igor: Objective Uikokahonia: Aika kökkö, mutta joitain hauskoja hahmoja ja hetkiä sisältävä point-and-click. Sisältää onneksi suhteellisen lyhyen sokkelo-osion...joka pitää läpäistä ainakin kahdesti.

• Indiana Jones and the Fate of Atlantis: Hyvä mutta hieman rönsyilevä ja leffaesikuviensa tavoin liikaa hölmöjä tropeja sisältävä seikkailu. Kolme eri reittiä on mielenkiintoinen ja tässä genressä melkoisen uniikki mekaniikka.

• Jetpack: Tavallista parempi yhden ruudun puzzleilu, mutta ei silti pysäytä maailmoja. Kenttäeditori on hieno lisä.

• Jones in the Fast Lane: Hupaisan kyyninen jenkkisimulaattori. Moninpeli on toimivaa.

• Keen Dreams: Commander Keenejäkin köyhempi pilipaliplatformeri. Pääpahis on ainakin tyystin legitiimisti peruna.

• Kingdom O' Magic: Siistejä hahmoja, dialogia, mekaniikkoja ynnä infantiilin hupaisaa huumoria sisältävä point-and-click. Tolkien-parodiana ei ehkä avaudu minulle täysin. Äkkikuolemat ovat nihkeitä, mutta joka paikassa voi seivata eikä jumiin voi jäädä.

• King's Quest III; To Heir Is Human: Lähes kaikkien Sierran vanhojen parsoripelien tavoin hyvin huono tekele.

• King's Quest VII; The Princeless Bride: Edellisiä osia paljon parempi, kiitos "Try again"-nappulan ja voittamattomien tilanteiden puuttumisen. Disneymäinen presentaatio on siisti, mutta puzzlet eivät silti ole kovinkaan kaksisia.

• Knight of Xentar: Dragon Knight-sarjan kolmasosan enkkuversio, jonka lokalisaatio on kovin mielenkiintoinen. Puristien lohdutukseksi kääntäjänä on kuitenkin ollut poikkeuksellisesti itse alkuperäisen käsikirjoituksen tekijä. Gameplay on tavallista RPG-randommättöä, vaikka semi-automaattiset taistelut ja jotkin mekaniikat ovatkin omaperäisiä. Lernokohtaukset ovat hyvin piirrettyjä ja pelin huumori so bad it's good. Soundtrackissakin on joitain aika mielenkiintoisia biisejä.

• Last Eichhof, The: Koominen mutta genrelle perinteisesti vatun vaikea shootteriparodia. Etenkin sekopäinen äänimaailma tuo hymyn huulille.

• Leisure Suit Larry in the Land of the Lounge Lizards: Ihan passeli vanhan ajan parseripeli, lähinnä kiitos selkeän pelialueen, lyhyyden ja dead endien vähyyden. Herutus on köykäistä mutta niin kai on tarkoituskin.

• Leisure Suit Larry Goes Looking for Love (in Several Wrong Places): Larry 2 on epälooginen, vaikea ja anteeksiantamaton, mutta hei, digitaalisia muijia riittää.

• Leisure Suit Larry 3: Passionate Patti in Pursuit of the Pulsating Pectorals: Pelillisesti parseri-Larryistä parhain. Puzzlet ovat vaihteeksi hieman penaalista, mutta lopullisesti tyrättyjä tilanteita on harvassa ja muijia paljon. Pelin sokkelo-osuuteenkin on (tavallaan) looginen ratkaisu.

• Leisure Suit Larry 5: Passionate Patti Does a Little Undercover Work: Liian vähän herutusta ja liikaa myötähävettävää espionage-pelleilyä sisältävä tekele, jonka toistuvat copy protection-kohdat ovat harvinaisen hajottavia. Ei sisällä enää hupaisia kuolemia, joka on sinänsä hyvä, mutta pahentaa pelin muutenkin tylsää menoa. Sarjan uusi graffatyyli on tosin hyvä.

• Leisure Suit Larry 6: Shape Up or Slip Out!: Ensimmäisen osan fiiliksiin palaava tapaus. Muijia ja päähenkilön kärsimistä riittää jälleen laajalti ja puzzlet ovat hauskoja, vaikkeivät järin intuitiivisia.

• Leisure Suit Larry 7: Love for Sail!: Sopiva finaali sarjalle, graafisesti ja pelillisesti Larryistä paras. Muijat ovat vielä aikaisempaa sarjakuvamaisempia, mikä on erinomaista. Meno on hauskaa ja parserin yhdistäminen hiiren naksutteluun on toimiva ratkaisu. Puzzleja vaivaa kyllä edelleen ajottainen absurdius, mutta niinhän Sierran peleissä tuppaa olemaan.

• Lemmings: Kekseliäs mutta nopeasti loppuun palava, mikä on aika huono juttu pelin puhkinussinnan määrään nähden.

• Liero: Toimiva yhdistelmä Wormssia ja luolalentelyjä, muttei yllä kummankaan esikuvansa tasolle.

• Mad Paradox: Palikka-eroge-RPG, eli +-0. Sattumanvaraiset lernokohtaukset ajavat pelaamaan paskahkon pelin loppuun, mutta valitettavasti sankarimme ei ikinä saa kakkosstaralta toosaa ja kapsahtaa lopuksi tyhjästä repäistyyn canon-muijaan, mikä voipi hyvin ottaa asiantuntevaa aivoon.

• Mine Bombers: Mielenkiintoinen vs.-top-down-taistelupeli neljälle pelaajalle. Pinnallinen mutta viihdyttävä. Yritin aikoinaan rekisteröidä tämän pelin ja lähetin 20 markkaa tekijöille, mutten koskaan saanut peliä. Can you see why I turned cynical!?

• Monkey Island 2; LeChuck's Revenge: Hauska muttei yhtä fokusoitunut, hyvällä tavalla kekseliäs tai viihdyttävä kuin edeltäjänsä. Loppu on myös harvinaisen epätyydyttävä.

• Mystic Towers: Isometrinen puzzleilu, joka on kovin pitkä, vaikea ja tylsä. Päähahmopatu sentään on sexy motherfucker.

• NetHack: Huvittava mutta ilman huijaamista tuskallinen, kuten genrelle sopii. Mörköencyclopedian lukeminen on viihdyttävää ja voittofokusoimaton haahuilu myös.

• Police Quest: In Pursuit of the Death Angel: Naurettavan epäjoustava ja fasistinen peli, joka heittää gemarit naamalla vaikka mistä. Lineaarisuudesta johtuen ei voittamattomia tilanteita onneksi ole hirveästi. Ajaminen on pelissä 90 asteen käännöksineen myös huvittavan karseaa. Ainakin tekele joustaa protokollasta juuri siinä yhdessä kohdassa jossa pitääkin, eli kuuman misun ajaessa päin punaisia.

• Princess Maker 2: Mainio kasvatussimulaattorin ja RPG:n yhdistelmä. Erilaisia pelitapoja ja loppuja riittää. Roolipelisamoiluosiot ovat kovin yksinkertaisia, mutta silti hauskoja. Paras feature ovat kuitenkin pillerit, jotka kasvattavat kasvatin rinnanympäristöä...

• Quake: Teknisesti hieno mutta pelillisesti köyhä räiskintä. Kaksipiippuinen haulikkokaan ei ole enää järin kiihottava.

• Rally Sport: Lapsuusajan nimitys tälle pelille oli "Räähkäauto", kiitos sen ihastuttavan äänimaailman. Ihan hauska ja kökkö ajopeli mielenkiintoisella kamerakulmalla.

• Redneck Rampage: Typerää huumoria ja ihan siistejä ruutuja sisältävä kaupallinen Duke-modi. Soundtrackratkaisu on myös mielenkiintoinen toimiessaan. Vihollisvarieteetti on tosin aika huono.

• Sam & Max Hit the Road: Don't even joke about it, city boy. Hupaisa ja näyttävä, mutta liian lyhyt ja lineearinen verrattuna sisarpeliinsä Day of the Tentacleen.

• Scorched Earth: THE tykityspeli. Kattava kustomisaatio varsinkin repliikeissä ja lukuisat esineet ynnä aseet tekevät tästä erinomaisen moninpelin. Yksinpeli nyt ei hirveästi hetkauta.

• Secret of Monkey Island, The: Paras piraattituote missään populaarikulttuurissa. Sympaattinen päähenkilö, koominen mutta seikkailullinen yleisvire, mahtava miekkailuminipeli, hoopo romanssisivujuoni ja hämmentävät mutta huvittavat puzzlet, mukaan luettuna the BEST puzzle ever (laiturikohtaus), ovat pelin suurimpia vahvuuksia. Grafiikatkin ovat ikääntyneet hyvin.

• Sink or Swim: Omaperäinen actionin ja Lemmingsin yhdistelmä. Pitkä ja vaikea, mutta hauska.

• SkyRoads: Viihdyttävä ja uniikki arcadeajopeli. Osa radoista on kyllä hajottavan hankalia.

• Slicks 'n' Slide: Varsinkin moninpelinä hauska top-down-ajopelien vanha naama.

• Sopwith: Hauska arcadelentely, jota jaksaa pelata kauemmin kuin odottaisi.

• Sopwith 2: Melko samaa kamaa kuin ykkönen. Pari lisämekaniikkaa ovat ihan hyviä ja musiikkisysteemi kornilla tavalla koominen; peli töksäyttää jokaisen rysäyksen kohdalla pääteemaa hivenen eteenpäin.

• Space Quest; The Sarien Encounter: Dead endejä, lukemattomia kuolemia, arcadeosio, jota ei voi skipata...huumori on sentään OK, mikään muu ei.

• Teen Agent: Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta onnistunut vaikkei mitenkään mullistava seikkailupeli. Juoni on tarpeeksi kieli poskessa tehty näennäisagenttijuttu ja soundtrack on hyvä.

• Terminal Velocity: Shareware läpäisty. Aikanaan siistin, nykyään kovin arkaaisen näköinen avaruusräiskintä. Mukavan suoraviivainen verrattuna moniin muihin genren edustajiin.

• Tomaattisota: Smash Bros, eat your heart out. Kökkö mutta hauska platformermättöpeli.

• Triplane Turmoil: Toimiva mutta väärillä tavoilla vaikea varakkaan miehen Sopwith.

• Wolfenstein 3D: Geneerinen ja arkaainen, mutta vihollisten semisiansaksa huvittaa edelleen. Ja Aatu.

• Worms: Artillerygenren mullistaja on jo jäänyt jatko-osiensa varjoon. Olisi ollut aikoinaan hyvin hauska moninpelinä, elleivät vastustajani olisi olleet kipeitä runkkareita.

• Wings: Erinomainen luolalentely. Sisältöä ja kustomisaatiota on valtavasti, joten jopa yksinpelistä voi saada melko viihdyttävää settiä.

• ZZT: Aika pilipalipeli, mutta kenttäeditorinsa ansiosta potentiaalisesti hyvinkin siisti.