Ero sivun ”Xbox 360” versioiden välillä

Versio 31. toukokuuta 2015 kello 15.30

Taattua Microsoft-laatua hardwareltaan ja käytännöiltään. Kinect on myös epäkäytännöllinen kasa pastaa. Kirjasto ei ole myöskään kovin makuuni lukuun ottamatta Live Arcaden SNK-helmiä. Eli hieman parempi PS2, käytännössä.

• Army of Two; The 40th Day: Kuiva Gears of War-kopio äärimmäisen myötähävettävin premissein. Päähenkilöt ovat juuri niin pidettäviä kuin palkkasoturien odottaakin olevan, sentään.

• Blue Dragon: Akira Toriyaman hahmodesignit ja Nobuo Uematsun soundtrack? Eli harvinaisen nähty JRPG. Mättömekaniikoissa on pari pinnallista innovaatiota ja presentaatio on totta kai hyvää, mutta shonenmaiset kakarasankarit, infantiili pierukakkahuumori, lauantaipiirrettymäinen juoni ja yleinen epäinspiroituneisuus yhdistettynä yltiöhitaisiin taisteluihin eivät luo kovinkaan motivoivaa pelikokemusta. Eli, joo, "more like Ugiblöö Dragon".

• Doritos Crash Course: Omaperäinen ja huvittava, vaikkakin pinnallinen versus-ravauspeli.

• Dragon's Dogma: Dragon's Dogshit, more like. Vaniljainen ja geneerinen, käyttäjäepäystävällinen ja teknisesti kökkö. Pelin pääsisältö, eli taistelu, on myös valtaosin rasittavan yltiökaoottista ja epäselvää, kiitos etenkin lock-onin puuttumisen tähden. Kökköä charmia löytyy hivenen ja jotkin mekaniikat ovat mielenkiintoisia, mutta koko tekeleen yleinen kömpelyys kusee peli-innon silti tehokkaasti. Yes, it's Capcom.

• Eat Lead; The Return of Matt Hazard: Gameplayltaan unettavan geneerinen third-person-räiskintä. Huumori on ihan jees, mitä nyt hahmojen sönkötyksestä saa selvää kiitos subtitlejen puuttumisen.

• Gears of War 3: Kaksinpelillä ihan viihdyttävä, mutta ulkoasultaan ja machoasenteeltaaan melkoisen typerryttävä, geneerinen cover based shooter.

• Fable 3: Kuppainen lite-RPG. Gameplay, juoni ja pacing on epävakuuttavaa ja pelin loppupuoliskon premissi on aika naurettava.

• Limbo: Presentaatioltaan ja pelattavuudeltaan paska, tekotaiteellinen indieplatformeri. Perhaps the same could be said...

• Marvel Vs. Capcom 2: Grafiikoiltaan ja rosteriltaan mainio, gameplayltaan clusterfuck-Wii-U:ta kiitos tag-, striker- ja kombo-onanoinnin sekä masentavan huonon balanssin.

• NeoGeo Battle Coliseum: Tag-mekaniikkaa lukuun ottamatta jumalainen mättöpeli, kiitos upean rosterin ja mahtavan soundtrackin. Vaikka gameplay ei ole yhtä hyvää kuin esim. KOF:eissa, nostaa presentaatio ja hahmot tekeleen lempparimättöpeleihini. Varoitus: Voi hajottaa heti aamusta.

• Resident Evil 5: Läpäisty kaverin kanssa. Köyhän miehen versio nelosesta, jonka harvat lisäykset edeltäjäänsä ovat kaikki negatiivisia lukuun ottamatta co-op-mahdollisuutta. Etenkin ruutudesign on äärimmäisen kuppaista. Co-op-Mercenary voi olla jees, mutta partnerini ei sitä suostunut pelaamaan parin persraiskauksen jälkeen. Voi voi.

• Samurai Shodown Sen: Köyhän miehen Soul Calibur (eli samaa tasoa kyseisen sarjan viimeisimpien osien kanssa). Presentaatio on kuppaista, mutta mekaniikat ovat ihan tyydyttäviä lukuun ottamatta kaikkien 3D-mättöpelien vakkarisyöpää eli useiden nappien inputteja. Onneksi sentään heitot tehdään omalla namiskallaan. Rosteri on sarjalle tuttuun tapaan hyvä, mutta valitettavasti 2D-osien spessuhyökkäykset on saksittu lähes kokonaan.

• Soul Calibur 4: Ihan jees, mutta yllätyksetön ja yksinpelimoodeiltaan karsittu jatko-osa. Uudet hahmot ovat kuivahkoja, mutta hahmoeditori hieno. Sääli vain, ettei movelistejä voi mitenkään kustomoida.

• Scott Pilgrim Vs. The World: Presentaatioltaan harvinaisen huono beat-em-up. Gameplay on OK, mutta Kunio-kun-tyylinen raha- ja levelisysteemi ei juurikaan sovi lineaarisiin ruutuihin. Läpäisty porukalla.

• X-Blades: Amatöörimäinen ja kuolettavan keskinkertainen hack and slash. Parasta viihdykettä ovatkin campit välinäytöt ja naurettavan edgy soundtrack. Pääsankarittaren gangurous on myös parhautta, vaikka valitettavasti on peli muuten melkoisen geneerinen suunnittelultaan.