Super Nintendo Entertainment System

Aika kovaa kamaa, kuten kilpakumppaninsa Mega Drive. SNESsin lippulaivapelit ovat kuitenkin mielestäni hieman Segan alustaa parempia, koska Nintendo. Tämän emulaattoreita hinasin eniten kouluaikoinani, mikä näkyy läpivedetyissä JRPG:issä ja muussa perverssissä menossa.

• Actraiser: Mielenkiintoinen platformer/straregiapelihybridi. Stragiakohdat ovat mainioita, actionkohdat eivät niinkään, koska päähahmo on ihan jumalaton köntys. Raamatullinen teema ei kovasti kiihota.

• Addams Family: Erinomainen seikkailupeliplatformer. Kiitettävän kokoinen ja sopivan vaikea. Musiikki on hyvää, mutta äänet ovat aika hajottavia, etenkin hyvin paljon kuultu lämänottotehoste.

• Aladdin: Presentaatioltaan erinomainen, mutta gameplayltaan täysin geneerinen lisenssiplatformer. Lyhyt ja helppo.

• Asterix & Obelix: Melko kökkö platformeri, yllättäen. God soundtrack ja co-op-kaksinpeli ovat kuitenkin isot plussat.

• Battletoads and Double Dragon - The Ultimate Team: Hauska, monipuolinen ja sopivan haastava beat-em-up. Valitettavasti Battletoadsmainen sudden gameplay change-avaruusräiskintäkenttä on paskaa ja törkeän vaikea muuhun peliin verrattuna.

• Battletoads in Battlemaniacs: Tönkkö ja mahdoton genreclusterfuck. Rollercoaster-kenttää ei pääse edes save stateja runkkaamalla, joten fuck you very much, Rare.

• Biker Mice from Mars: Huvittava Rock and Roll Racing-klooni. Ulkoasu ja musiikki on hyvää ja gameplay kunnon Mario Karttia eli just jees.

• Bishoujo Wrestler Retsuden: Mielenkiintoinen, mutta japania osaamattomalle aika käsittämätön naiswrestlermanagerointipeli.

• Breath of Fire: Presentaatioltaan ja juoneltaan vaniljamainen, mutta gameplayltaan tavallista siedettävämpi JRPG, kiitos ainoastaan alhaisen vaikeusasteen. Hahmokasti on lukuisine fantasiaotuksineen siisti.

• Breath of Fire 2: Hahmokaarti on vielä päheämpi kuin ykkösessä, mutta gameplay on perseestä kiitos sekasortoisen party-kokoonpanon ja infernaalisen vaikeusasteen. Juoni rönsyilee kaikkialle ja on pacingiltaan silkkaa shittiä, eikä käännöksen järkyttävä kuppaisuus juuri auta asiaa.

• Chrono Trigger: Gameplayltaan keskivertoa JRPG:tä hiukan parempi, mutta pacingiltään ja juoneltaan shaibaa sekä castiltaan kuivahko. Eli ylirunkattua keskinkertaisuutta.

• Claymates: Graafiselta tyyliltään ja gameplayltaan hauska ja omaperäinen platformer. Kenttien väliset puzzleosiot ovat etenkin lopussa todella hajottavia. Soundtrack on ihanan söpö ja pirteä.

• Contra 3: The Alien Wars: Vaihteleva ja intensiivinen, mutta vihollisen hipaisun tappavuus pilaa edelleen paljon. Top-down-osiot ovat myös hanurista.

• Cool Spot: Huvittavan korni ja ihan viihdyttävä platformer. Tommy Tallaricon about ainoa hyvä soundtrack.

• Deae Tonosama Appare Ichiban: Ensimmäinen koskaan pelaamani bakage. Toimiva Pocky & Rocky-klooni ja esikuvaansa onneksi helpompi.

• Donald Duck in Maui Mallard: Presentaatioltaan erinomainen, gameplayltaan köyhä. Eli aika perinteinen SNES-lisenssipeli.

• Donald Duck Mahou no Boushi: Alkupuolella hyvin vaihteleva, loppupuolella perinteisemmäksi jymähtävä platformer. Ihan jees, etenkin Maui Mallardiin verrattuna.

• Donkey Kong Country: Hyvä, mutta epätasainen ja hieman tönkkö. Kaverin kanssa olen hinannut tämän 101 %:sti.

• Donkey Kong Country 2: Erinomainen jatko-osa, joka tekee, kuten niiden pitää, eli parantaa ekan osan jokaista osa-aluetta. Muutamat loppupään kentät ovat kuitenkin todella perseestä, etenkin ripuliracetusruutu. 102 %:sti vedetty.

• Donkey Kong Country 3: Tässä vaiheessa turhan tuttua juttua ja ruudusuunnittelultaan edeltäjiään köyhempi. 103 % plakkarissa.

• Double Dragon V - The Shadow Falls: Jopa minun makuuni liian kusoge mättöpeli. Ja se on jo jotain.

• Dragon View: Geneerinen action-roolipeli. En muista tästä paljoa mitään, vaikka joskus vähemmän nirsoina aikoinani sen läpi vedinkin.

• Earthbound: Yksi harvoista hyvistä JRPG:istä, lähinnä kiitos huumorin ja maailman sekä hämmästyttävän siedettävän encountersysteemin. Loppuosio on myös omaa luokkaansa.

• Earthworm Jim: Olisi erinomainen peli, ellei sitä yhtä infernaalisen pitkää vesikuplakohtaa olisi olemassa. Pelin soundtrack on varmasti koomisin koskaan missä tahansa populaarikulttuurituotteessa.

• Earthworm Jim 2: Ykkösosaa paljon paskempi kiitos huonomman ruutudesignin ja karseiden välikenttien. Soundtrack on myös masentavan lattea ykköseen verrattuna.

• Eek! The Cat: Infernaalisen vaikea ja ohjattavuus on paskaa. Ainakin omaperäinen...vai onko? Gameplay on suora kopio DOS-pelistä Sleepwalker. Soundtrack on tosin upea.

• Emerald Dragon: Tylsä ja laimea JRPG. Premissi ja mättösysteemi ovat ihan siedettäviä, mutta muuten peli on kovin kuiva.

• Famicom Bunko - Hajimari no Mori: Hauska ADV-peli nuoren japanilaispojan kesälomasta. Sydäntälämmittävä kielimuuristakin huolimatta.

• Famicom Tantei Club Part II: ENHANCED REMAKE ja hyvä sellainen. Päivitys on joka osa-alueella onnistunut ja alkuperäisen tekeleen heikko sokkelo-osio on poistettu.

• Final Fantasy 4: Ehkä ainoa jotenkin tyydyttävä Final Fantasy, vaikka gameplay on tavallisen ripulia. Juoni on aika hupaisaa potaskaa ja hahmot ovat jees, mutta mieleenpainuvinta on totta kai tekijöiden hengausalueena toimiva salamesta.

• Final Fantasy 5: 3:sta otettu class-mekaniikka on mielenkiintoinen, mutta peli on kliseinen ja sieluton sekä gameplayltaan perinteinen JRPG.

• Final Fantasy 6: Vakkari-JRPG ekstra-pateettisuudella. Eli ylirunkattua paskaa.

• Final Fight: Paska portti paskasta arcade-pelistä.

• Final Fight 2: Hidas ja täynnä ylikestäviä vihollisia eli pirun tylsä.

• Final Fight 3: Ainoa oikeasti hyvä Final Fight. Gameplay on nopeaa, hahmot jees ja presentaatio hyvää. Tästä syystä Capcom varmaan haluaakin unohtaa koko pelin olemassaolon.

• Fire Emblem - Seisen no Keifu: Voisin kirjoittaa romaanin siitä, miksi tämä peli on hyvä. Ai niin, tein niin jo! Hahmot, tunnelma ja estetiikka, etenkin jumalainen soundtrack, ovat huippuluokkaa. Ennen onanoin myös juonta ja gameplayta, mutta ensin mainittu on loppujen lopuksi aika Baten Kaitossia, eli sisältää yhden huipputwistin, joka kuitenkin ratkaistaan melko epätyydyttävästi. Useimmiten vaikuttava eeppisyyskin lipsahtaa välillä paatoksen puolelle. Pelattavuus on myös todella verkkaista settiä sekä animaatioiden hitauden että alueiden valtavuuden johdosta, joten ilman turbonäpäintä ei tätä varmaan uudelleenläpäisisi edes allekirjoittanut, vaikka hahmojen paritusmekaniikka sinänsä takaa läjöittän jälleenpeluuarvoa. Lisäksi mukana on mukavasti esineitä ja kohtauksia, jotka vaativat tietyn hahmon tiettyyn kohtaan heittämistä edellä mainituilla Ranskan kokoisilla kartoilla, eli not gonna happen ilman läppäriä. Silti; tuntimäärältään luultavasti eniten takomani peli ja CelicexPatty 4ever!

• Fire Emblem - Thracia 776: Fire Emblemit ovat toistaiseksi sijoittuneet samaan maailmaan vain kahden pelin ajan, ja siksi tämä Seisen no Keifun aisapari on kauheaa tuhlausta. Juoni keskittyy Seisenin tylsimpään klikkiin, monipuolinen gameplay on kustu infernaalisella vaikeudella, esoteerisyydellä ja epäreiluudella, hahmot ovat valtaosin kuivia sekä paperinohuita ja meno muutenkin todella epävaikuttavaa edelliseen osaan verrattuna.

• Flintstones - The Treasure of Sierra Madrock: Mainio ja pakkaa mekaniikoillaan hieman sekoittava platformer. Ruudut ovat melko vaihtelevia ja vaikeusaste kohdallaan. Loppu on valitettavan antiklimaattinen, tosin. Hupaisaa etenkin kaksinpelillä.

• Ganbare Goemon: Liian vaikea, mutta muuten erinomainen beat-em-up/platformer. Vaihtelua, minipelejä ja hämärää huumoria riittää ja soundtrack on yllättäen mahtava. "Hey, no close-ups!"

• Ganbare Goemon 2: Ykkösosaa huomattavasti kuivempi, melko tavallinen 2D-platformer. Presentaatio on kuitenkin erinomainen ja robottipomomätöt siistejä.

• Ganbare Goemon 3: Roolipelaamista ja platformeria sekoittava tekele. Mukavan omintakeinen kakkosen jälkeen, mutta hankala japania osaamattomalle.

• Ganbare Goemon 4: Paljon hiotumpi versio 2:sta. Ruudut ovat vaihtelevia ja soundtrack yltää miltei ykkösen tasolle. Jotkut pomomätöt ovat harvinaisen hanurista, tosin.

• Go Go! Ackman: Huonosti suunniteltu ja täysin eräoriginaali platformer. Pääpahiksen naurusample on kyllä mainio.

• Harvest Moon: Genren luoja ja mukavan suoraviivainen, mutta hyvin pinnallinen myöhempiin osiin verrattuna.

• Heisei Shin Onigashima - Kouhen/Zenpen: Kaksiosainen prequel NES-pelille. Presentaatio on passelia, mutta ilman japanintaitoja jäävät saadut kiksit vaihteeksi vähäisiksi.

• Hook: Köyhä ja hidas lisenssiplatformeri...

• Hourai Gakuen no Bouken! - Tenkousei Scramble: Premissiltään mielenkiintoinen, mutta gameplayltaan perinteinen JRPG, eli tuubaa.

• Illusion of Gaia: Raskastunnelmainen ja pelattavuudeltaan hyvä action-RPG, mutta hieman liian vaikea ja juoneltaan aika tekotaiteellista paskaa.

• Jurassic Park: Mielenkiintoinen ja koukuttava, mutta ilman läppäriä semimahdoton. Passwordin ja save-mahdollisuuden puuttuminen oli aikoinaan syvältä ja poikittain.

• Killer Instinct: Kuiva ja varmaan ensimmäisiä comborunkkausmättöpelejä. Eli ei hyvä.

• Kirby Deluxe: Massiivinen ja mainio Kirby-läjä. Salaisuuksia riittää, eri pelit ovat tarpeeksi vaihtelevia ja minipelit hauskoja.

• Krusty's Super Fun House: Huonoa platformausta ja Lemmings-apinointia. Kaksi miinusta ei tee tässä tapauksessa plussaa.

• Legend of Zelda - A Link to the Past: Ensimmäinen hyvä Zelda-peli. Tunnelmallinen, pitkä ja täynnä löydettävää sekä tutkittavaa. Dungeonit ja NPC-interaktio eivät kuitenkaan ole vielä kovin korkealla tasolla.

• Lemmings 2 - The Tribes: Ykköstä huomattavasti parempi, kiitos runsaamman sisällön ja mielenkiintoisen klaani-mekaniikan. Kakarana jaksoin ihme kyllä vetää tämän läpi. Jokaisesta klaanista selvisi tasan se yksi sopulipiruparka.

• Lion King: Taas yksi gameplayltaan köyhä, presentaatioltaan hieno Disney-tekele.

• Lufia: Kuiva JRPG. Anteeksi tautologia.

• Lufia 2: Kts. yllä.

• Makeruna Makendou 2: Huvittavan hoopo, mutta aika kauhea 2D-mättöpeli.

• Mario Paint: Monipuolinen ja viihdyttävä, mutta loppujen lopuksi aika rajoittunut multimedialaitos. Tätä oli hauska pelata joskus oikealla SNES-hiirellä.

• Marvelous; Mouhitotsu no Takarajima: Melkein nimensä veroinen omintakeinen toiminta- ja point and click -pelin sekoitus. Tuotantoarvot ovat korkealla ja ympäristöissä, kohtauksissa ja kolmea eri hahmoa käyttävissä puzzleissa on melkoisesti vaihtelua. Kömpelö käyttöliittymä ja antiklimaattinen loppu kuitenkin laskevat tekeleen laatua. Varsinkin se ketuttaa, että pelin alkupuolella esitellään harvinaisen 10/10 antagonisti, jolla päädytään tekemään ei mitään. Damn shame, damn shame. Ehkä tämän takia peli onkin vielä kuopatumpi kuin keskiverto Nintendon IP; siitä mielellään näkisi silti jotain uutta, edes vaikka Smash Brossissa.

• Mask, The: Aika tavallinen platformer, mutta päähenkilön laaja liikevalikoima ja ilmeikkyys tuovat peliin paljon hupia. Kenttädesign on kyllä aika köyhää.

• Mega Man X: Puhkinussittua formaattia tarpeeksi uudistava Mega Man-peli. Uusi graffatyyli on aika tylsä ja audiopuoli NES-pelejä huomattavasti huonompi. Se, että tiettyjen kenttien läpäiseminen vaikuttaa muiden mestojen ominaisuuksiin on siisti elementti, joka on yllättäen poistettu jatko-osista.

• Mickey Mania: Presentaatiotaan upea ja gameplayltaan ihme kyllä toimiva platformer. Viimeisen kentän vikan osan vaikeusastepiikki on todella järkyttävä ja kusee pelistä paljon nautintoa.

• Mickey to Donald - Magical Adventure 3: Melko tavallinen SNES-platformer. Akun butt monkey-meininki on kyllä huvittavaa. Kaksinpeli voi olla hauskaa, mutta seurattu vain yksinpelinä because I don't know!

• Monstania: Kaikin puolin täysin unohdettava TRPG. Sisältää antikommunistista propagandaakin!

• Mortal Kombat: Arcade master race, eikä pelkästään sensuroinnin tähden. Onneksi raakiletta on kiittäminen "Nintendo on LYASTEN konsoli"-meemin luomisesta.

• Nobunaga's Ambition: Viihdyttävä, mutta designiltaan hieman arveluttava strategiapeli. HYPEssä pelistä pidetty liiga oli aika huvittava.

• Ogre Battle: Omaperäinen ja juoneltaan freesin olematon TRPG. Jotkin desing-ratkaisut ovat aika perseestä, mutta perusgameplay on hauskaa, vaikka itse pelasin peliä lähinnä istumalla lordillani beississä ja odottamalla, että viholliset juoksevat kaikki luokseni kuolemaan. Vika kenttä olikin sitten tällä menolla aika mukavaa settiä...

• Panel de Pon: Nintendo ainoa hyvä puzzlepelisarja onkin todella mainio. Söpö ulkoasu peittää alleen Demon's Souls-tason vaikeusasteen. Tästä syystä on peliä viihdyttävämpää pelata kaksinpelinä...paitsi vielä pelin CPU:takin pahempia "ihmisiä" vastaan.

• Ranma 1/2: Chougi Ranbu Hen: Siirapissa uitettu Street Fighter II-klooni, enkä puhu nyt romantiikasta. Grafiikat, musiikki ja roster ovat kaikki huonompia kuin Hard Battlessa, mutta gameplay sentään hieman syvällisempää.

• Ranma 1/2: Chounai Gekitou Hen: Street Fighter I-mäinen mättöpeli, eli huono. Hahmot ovat kyllä jees, kiitos lisenssin.

• Ranma 1/2; Hard Battle: Presentaatioltaan ja rosteriltaan siisti, mutta gameplayltään liian yksinkertainen 2D-mättöpeli.

• Return of Double Dragon: Hyvä, mutta hieman hidas ja selvästi rushattu beat-em-up.

• Rock and Roll Racing: Gameplayltaan mainio isometrinen ajopeli. Soundtrack on suppea, mutta korkeatasoinen.

• Secret of Mana: Yksi parhaista action-RPGistä. Juoni ja hahmot ovat aika pinnallisia, mutta gameplay ja presentaatio ovat huippuluokkaa. Peli oli alun perin tarkoitettu SNES:n CD-lisälaitteelle ja siksi siitä karsittiin kuulemma paljolti kamaa. Ehkä hyvä näin, sillä peli on juuri sopivan pituinen ja mukavan tiivis. Moninpelimahdollisuus on myös siisti.

• Seiken Densetsu 3: Edeltäjäänsä Secret of Manaa huomattavasti huonompi, eli liian pitkä, tylsä ja hidas. Mättösysteemi on vähemmän rikkinäinen kuin edeltäjässä, jonka takia bossit ovat aikamoista tervanjuontia ja niitä on ihan helvetisti. Presentaatio on edelleen erinomaista, kyllä.

• Shadow-Run: Uniikki ja tunnelmallinen ynnä kryptinen sekä hiomaton. Kannattaa kokea kerran, mutta se on ihan tarpeeksi. Soundtrack on raskas ja mahtava.

• Shin Megami Tensei: Pelattavuudeltaan suht omaperäinen, mutta arkaainen ja huono JRPG. Hyvä tunnelma, mielenkiintoinen juoni ja etenkin random encounterit poistava loitsu auttavat jaksamaan loppuun. Omien mörköjen tekeminen ja vihollisten värvääminen on myös siistiä.

• Shin Megami Tensei II: Täysin lattea jatko-osa. Pelattavuutta on parannettu marginaalisesti, mutta premissi, tunnelma ja hahmot ovat pelkkää paskaa.

• Shin Nekketsu Kouha - Kunio-tachi no Banka: Erinomainen beat-em-up ja mielenkiintoisesti suoraa jatkoa Nekketsu Kouha Kunio-kunille. Hahmojen movesetit ovat laajoja ja ympäristöt monipuolisia. Graffatyyli on hieman omituinen, mutta toimiva. Ehkä hieman liian pitkä, muttei onneksi sisällä liikaa filleriä, ehkä pyöräilykohtauksia lukuun ottamatta.

• Shodai Nekketsu Kouha Kunio-kun: Köyhempi River City Ransom, eli ihan hyvä peli. Expisysteemi on perinteisempi eli hieman nihkeä ja eksploraatio rajoitetumpaa kuin NES-vastineessa, mutta ihan hauskaa settiä tästäkin saa irti, etenkin kaksinpelillä.

• Sim City: Ihan hyvä porttaustyö ja viihdyttävä peli, muttei jaksa innostaa kovin kauaa, jolloin perinteinen kaikkien onnettomuusikonien sytyttäminen koittaa.

• Smash TV: DUDE! Parempi kuin arcade-versio, lähinnä kiitos mahtavien musaakien, mutta kutakuinkin mahdoton kiitos vähäisten crediittien. Ohjaussysteemi toimii todella hyvin.

• Soul Blazer: Hyvä action-RPG, jonka pelialueiden restooraus-mekaniikka on todella siisti. Gameplay on aika perinteistä, mutta toimivaa ja melko olematon juonikin tarjoaa pari hienoa hetkeä.

• Star Fox 2: Graffoja lukuun ottamatta hieno, omaperäinen semitaktinen avaruusräiskintä, muttei mikään Lylat Wars.

• Star Ocean: Periaatteessa ihan siisti, tavallista JRPG:tä hieman koukuttavampi kokemus, mutta melkoisen juosten kusten juoneltaan etenevä. Lyhyt, mutta melko uudelleenpelattava. Tosin lopun paskuus ei kannusta useampaan läpivetoon.

• Street Fighter Alpha 2: Karmaiseva porttaus Street Fighter-pelistä, eli yllättäen totaalishaissea.

• Stunt Racer FX: Melko köyhä ajopeli, mutta autot ovat sentään söpöjä.

• Super Adventure Island: NES-pelejä paljon kiihottavampi, kiitos mainion presentaation ja soundtrackin. Hieman liian vaikea, mutta voitettavissa.

• Super Bomberman 5 Gold Cartridge: Sarjalle perinteisen hyvä multiplayerpeli lukuisilla optioneilla. Yksinpeli on myös tavallisen epävakuuttava.

• Super Mario All-stars: Kova kokoelma huippuplatformereita mukavilla uudistuksilla, kuten seivausmahdollisuudella. Lost Levels on tosin ripulia ja päivitetyt musiikit eivät yhtä charmikkaita kuin alkuperäiset.

• Super Mario RPG: Hauska ja mukavan kasuaali RPG, ilman random encountereita! Presentaatio on korkeaa, mutta jotkin dungeonit ovat aika shaibaa, samoin kuin missablet. Pelin loppudunsku on myös harmittavan tylsä.

• Super Mario World: Yksi parhaista 2D-platformereista, joka on vanhentunut melko hyvin. Massiivinen, monipuolinen, uraa uurtava ja puhki nussittu. 100 % läpäisty.

• Super Punch-Out: Pelattavuudeltaan parempi kuin NES-versio, muttei aivan yhtä huvittava. Arcademaiset mättömekaniikat ovat kyllä parempia kuin 8-bittisen version esoteerisyys.

• Super Scope 6: Epätasainen, mutta melko omintakeinen light gun-minipelikokoelma. Myyräntappopeli on parasta.

• Super Street Fighter 2: Kun muut pelintekijät pukkasivat markkinoille oikeasti hyviä mättöpelejä, söivät retardot tätä Capcomin geneeristä, palikkamaista, presentaatioltaan ja gameplayltaan köyhää ja redundanttia paskaa kuin mustat aukot. Sen vielä voi antaa anteeksi, mutta tätä ripulia vielä tänäkin päivänä nostalgiaonanoivat tapaukset pitäisi kaikki vähintään tappaa.

• Super Variable Geo: Köyhä ja karsittu PC-98-portti eli turhuutta.

• Tactics Ogre: Harvoja juoneltaan oikeasti hyviä pelejä eikä gameplayltaankään hassumpi. Sarjaa riivaavia käyttäepäystävällisiä ratkaisuja kyllä riittää, mutta ne eivät haittaa liikaa, yleensä.

• Tales of Phantasia: Mättösysteemiltään siisti, mutta muuten normipaska JRPG. Dhaos on yksi köyhimmistä pahiksista ever.

• Teenage Mutant Ninja Turtles 4 - Turtles in Time: Kovempi kuin arcadeversio, kiitos lukuisten lisäysten, etunenässä Rocksteadyn ja Bepopin. Lyhyt, mutta nopea ja intensiivinen. Pomomätöt varsinkin ovat viihdyttäviä.

• Terranigma: Sisarpelejään Illusion of Gaiaa ja Soul Blazeria huomattavasti rönsyilevämpi ja vielä pseudofilosofisoivampi tekele. Myös gameplay on aika köyhää ja grindaus pakollista. Suht perseestä, siis.

• Theme Park: Köyhä ja rikkinäinen portti. Retardon ala-astekaverini takia ostin tämän aikoinaan Super Metroidin sijaan. Never gonna live it down.

• Time Cop: Gameplayltaan ja designiltaan surkea, mutta äänimaailmaltaan harvinaisen hieno. Loppu on myös aika tyydyttävä.

• Tin Star: Siisti, persoonallinen ja omaperäinen on-rail-shooter. Tämän peli pitäisi elvyyttää Smash Bros:ssa tai vastaavassa.

• Tiny Toons Adventures - Buster Busts Loose!: Vain lisenssiplatformerpeli, mutta harvinaisen erinomainen sellainen. Juoksumekaniikka tarjoaa etenkin paljon hupia.

• TMNT Tournament Fighters: Passeli, mutta ideaköyhä 2D-mättöpeli. Ja miksi yhdenkään version rosterissa ei ole tiettyä sarvikuonoa ja villisikaa?!

• Tokimeki Memorial: Toiseksi parhaan genren paras peli. SNES-versio on köyhä CD-versioihin verrattuna, mutta musiikit ovat tässä versiossa huomattavasti paremmat, mikä passaa hyvin massiivisen soundtrackin kera. Gameplay on genrelle perinteistä menuonanointia, mutta pommimekaniikka ja siistit sankarittaret kiihottavat suuresti.

• Total Carnage: Kuppaisempi ja vielä mahdottomampi kuin Smash T.V.. I don't love it!

• Toy Story: Mukavasti vaihtelua ja sopivasti haastetta sisältävä lisenssiplatformer. Ohjaus on valitettavasti aika tönkköä pelimoodista riippumatta.

• Ultimate Mortal Kombat 3: Paranneltu versio 3:sta, eli ei mitään kovin ihmeellistä.

• Uniracers: Omintakeinen, mutta vaikeasti kontrolloitava ja ajoittain epäselvä vs-rallipeli. Not cool enough-feature on mainio.

• Weapon Lord: Mukavan lihaksikkaita naisia, vaikeita kontrolleita ja yltiöflegmaattisuutta sisältävä miltei-kusoge-mättöpeli.

• Wolfenstein 3D: Grafiikoiltaan ja ääniltään karsea porttauksen irvikuva.

• Wonder Project J - Kikai no Shounen Pino: Äärimmäisen omaperäinen ja hurmaava, mutta ajoittain hyvin hämmentävä kasvatussimulaattori/seikkailupeli. True ending on hupaisasti aika ripulia normaaliin verrattuna.

• Zombies Ate My Neighbors: Taas näitä tapauksia, eli olisi ihan hirveän hieno peli ilman typerää naapurimekaniikkaa ja muutenkin aivan liian kaakkoon väännettyä vaikeusastenuppia. Nyt vain passeli ajanviete noin kahdeksan ensimmäisen ruudun ajan.