Nintendo 64

Parempi kuin C64. N64:n, PSX:n ja Saturnin kirjastot ovat kokonaisuudessaan melkoisen samatasoisia, mutta mielestäni N64:llä on parhaat top-tier-pelit sekä totta kai parhaat multiplayer-kokemukset.

• Aero Fighters Assault: Sonic Wings-franchisen nihkeästi lopettanut, liian epäarcademainen eli tylsä ja epäfokusoitunut peruslentely.

• Banjo-Kazooie: Häpeilemätön kopio Super Mario 64:sta ja siten todella hyvä. Ruudut ovat sopivan kompakteja jotta tutkiskelu pysyy tarpeeksi käsiteltävänä ja dynaaminen musiikki on musiikkia korville kuten myös hahmojen paasaustehosteet.

• Banjo-Tooie: Edellisen tekeleen jatko-osa, joka sortuu oman massansa alla. Alueet ovat niin massiivisia ja rönsyileviä, että kerättävien roinien hommaaminen ja eteneminen on aivan liian työlästä ja epäselvää. Soundtrack ja hahmokaartikin on ykkösosaa heikompi.

• Blast Corps: Läpäisty yhdessä kaverin kanssa. Yksi vähemmän onanoiduista Raren 64-peleistä on erikoinen mutta erinomainen. Omaperäinen gameplay yhdistää luonnollisesti tutkistelun, ajelun ja kaiken tuhoamisen. Ajoneuvovalikoima ja tehtäväkirjo on suuri ja soundtrack yllättäen ylijumala.

• Conker's Bad Fur Day: Ainoa cinemaattinen peli, jota oikeasti pelaa näyttöjen takia. Koomiset näytöt sekä hahmokasti jäävät mieleen ja surrealistiset tilanteet tarjoavat hauskaa vaihtelua pohjimmiltaan melko perinteiseen ja välillä tönkköön platformaamiseen. Moninpeli on yksinpelin tapaan epäkonformistista ja huvittavaa sekä harvinaisen monipuolista kiitos kuuden eri pelimoodin.

• Duke Nukem; Zero Hour: Eurocomin passeli third-person-shooter. Duken mölötykset tarjoavat eniten hupia, mutta vaihtelevat ja pitkät kentät ovat myös viihdyttäviä, vaikka checkpointtien puuttuminen onkin kovin julmaa.

• Goemon's Great Adventure: Probably the best platformer in the world. Vaikka itse gameplay ei ole yhtä hiottua kuin genren kruunuissa, tekevät vsihtelevat ympäristöt, kaksinpeli, RPG-elementit, kyläosiot ja sivutehtävät sekä etenkin Yngwiemäinen soundtrack menosta mannaa. Sarjan tavallista ja perinteisen tragikoomisesti lokalisoitua huumoria riittää myös.

• GoldenEye 007: Edelleen paras konsoli-FPS, vaikka aika on ajanut pelistä aika ohi. Gameplay on kuitenkin edelleen hyvää kiitos realististen ympäristöjen, ruutuja siivittävien tehtävien ja eläväisten vastustajien. Soundtrack on Raren tapaan huippuluokkaa. Multiplayer on myös hauskaa etenkin nostalgiakakkulat päässä.

• Jet Force Gemini: Hupaisan söpösti väkivaltainen third-person shooter/seikkailu, josta löytyy Raren vakioelementit upean soundtrackin, hiostavan vaikeusasteen ja korviin asti ulottuvan kerättävän roinan määrän muodossa. Vaihtelevat ympäristöt ja useat pelattavat hahmot siivittävät mukavasti menoa, mutta kun peli puolessa välissä pakottaa pelaajan kaikki ruudut kattavaan collectiblejahtiin, on pelin seinään lähtö lähellä. Vika pomo on luku sinänsä, olen sen kymmenien yritysteni aikana kolmesti läpi. Multiplayer on masentavan huono, etenkin kun suurin osa unlockattavista koskee sitä.

• Killer Instinct Gold: Köykäinen 2D-mättö. Kolme uutta hahmoa ei paljon lämmitä, kun kolme vanhaa on samaan syssyyn poistettu. Taistelusysteemi on syvä, mutta kuka nakkaa kun gameplay on abysmaalista?