Mega Drive

Mainio konsoli, suurimmalta osin kiitos Segan tuotosten. Ainoa sen suurempi miinus on äänipiiri, joka potentiaalisesta mahtavuudestaan huolimatta aikaansaa liian usein Ablidmaista pilipalipaskaa.

• Bare Knuckle 3: Redundantti köyhän miehen Streets of Rage 2, jonka jokainen osa-alue on edeltäjäänsä kuppaisempi lukuun ottamatta useaa pelattavaa hahmoa, jotka nekin on suureksi osaksi kustu esoteerisillä unlock-vaatimuksilla.

• Gunstar Heroes: Mainio run-and-gun, jota on höystetty hupaisalla meleetaistelumekaniikalla. Ruutudesignit ovat yhtä kenttää lukuunottamatta mainioita ja bossit myös. Ripulia on tosin se, että osa sisällöstä on saatavilla vain vaikeimmalla vaikeusasteella, jolla ei periaatesyistä pelata.

• Sonic the Hedgehog 2: Sonicit eivät koskaan ole ollut kuppini teetä, ehkä kiitos sen, etten pelannu niitä ennen lievää tympääntymistäni 2D-platformereihin. Peli on kuitenkin ihan hyvä nokitus ykkösosaan huomattavasti paremmalla kenttädesignillaan ja olemassaolevalla joskin köyhällä moninpelillään. Ainoastaan vika bossi on aikamoista potaskaa kiitos sormuspanttauksen ja disjointed hitboxien.

• Sonic the Hedgehog 3: Kenttädesignit ovat hyviä ja Knucklessin runkkarius on huvittavaa. Pelistä tosin huomaa sen olevan keskeneräinen lyhyen keston ja edellä mainitun miekkosen turpaanvetomahdollisuuden puuttumisen takia.

• Streets of Rage: Siedettävä, mutta liian Final Fightmainen beat-em-up. Jätetty kesken, koska toisella pelikerralla kanssapelaajani meni pääpahiksen nerokkaaseen "puhun hitaasti, jotta taot nappia tekstiä nopeuttaaksesi ja valitset väärän vaihtoehdon kysymykseeni"-schemeen, emmekä jaksaneet läpäistä rutikuivaa finaaliruutua kolmatta kertaa.

• Streets of Rage 2: Huomattavasti paranneltu jatko-osa. Movelistit, grafiikat sekä vihollis- että kenttädesign ovat hyviä ja soundtrack mainio. Valitettavasti vain yksi hahmoista osaa dashata, joka on melkoisen hajottava gameplayratkaisu.