Esittely

HypeWiki
Versio hetkellä 30. toukokuuta 2015 kello 13.57 – tehnyt Tomas (keskustelu | muokkaukset) (siistitään vähän tätä roskaa)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

(in English below)

Helsingin yliopiston pelaajat, lyhennettynä HYPE, on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan alaisuudessa toimiva, konsoli- ja PC-pelaamiseen keskittyvä harrasteyhdistys.

Yhdistyksen tarkoitus on toimia sosiaalisena verkostona konsoli- ja PC-pelien pelaajille, järjestää yhteisiä, pelaamiseen keskittyviä tapahtumia ja edistää videopelien tuntemusta akateemisissa piireissä. Toiminta koostuu pääasiassa viikottaisista tapaamisista.

Kolme kertaa kuukaudessa tapaaminen keskittyy tavalliseen pelaamiseen. Jäsenistö tuo paikalle erilaisia laitteita, joilla pelaillaan vapaasti valittavia pelejä. Usein näillä tapaamisilla on jokin teema, esimerkiksi jonkun pelin demoaminen, läpipelaaminen tai jonkun jäsenen valmistelema esitelmä.

Kerran kuukaudessa pidetään videopeliaiheinen turnaus. Joku yhdistyksen jäsenistä järjestää kanssapelaajilleen useimmiten tiettyyn peliin tai peligenreen keskittyvän kilpailun, johon saattaa myös liittyä jonkinlainen palkinto.

Normaalisti tapaamiset alkavat klo 16, ja mahdolliset teemat/turnaukset/esitelmät klo 18.

Yhdistyksellä on oma, noin kolmen kuukauden välein järjestettävä viikonlopputapahtuma HYPER (Helvetisti yleistä pelaamista, elämöintiä ja rageamista). HYPER on aamupäivästä keskiyöhön kestävä peliputki, jonka ohjelma koostuu useasta erilaisesta turnauksesta ja vapaasta pelaamisesta. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki pelaamisesta kiinnostuneet.

Vuonna 2012 yhdistys sai käyttöönsä kerhohuoneen Uuden ylioppilastalon (Mannerheimintie 5 B) neljännessä kerroksessa. Yhdistys järjestää tiloissa säännöllisiä tapaamisia maanantaisin alkaen klo 16.

Tarkemmat tiedot kokoontumispäivistä ilmoitetaan yhdistyksen sähköpostilistalla, johon voi liittyä lähettämällä sähköpostia tiedottajallemme osoitteeseen tomas.soto@helsinki.fi. Lisäksi yhdistyksen toiminnasta saa tietoa IRCnetin kanavalla #hype.

Yhdistyksen hallitus toimintakaudella 2015:

  • Puheenjohtaja: Miika Frosti
  • Varapuheenjohtaja: Ossi Waenerberg
  • Sihteeri: Tuomas Lietepohja
  • Tiedottaja: Tomás Soto
  • Taloudenhoitaja: Sebastian Alvarez
  • Kerhohuonevastaava: Riku Mäkelä

Helsingin yliopiston pelaajat (HYPE) is a gaming organization under the Student Union of the University of Helsinki. Our goal is to create a social network for console and PC gamers, organize gaming meetings and promote gaming culture inside the Student Union.

The bulk of our activity consists of weekly meetings, held on Mondays at our club room on the fourth floor of Mannerheimintie 5B. We also hold gaming-related all-nighters occassionally. The meetings normally start at 16 o'clock, while the official program starts at 18 o'clock.

We also organize a gaming event called HYPER, a regular all-day event filled with tournaments and other gaming, roughly every three months. It is open to all people interested in gaming.

More information about our activities will be communicated via our mailing list, which you can join by e-mailing tomas.soto@helsinki.fi. We also have an IRC channel, #hype@IRCnet.