Ero sivun ”Switch” versioiden välillä

HypeWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 2: Rivi 2:
  
*ARMS: Kekseliäs väännös nyrkkeily- ja mättöpeleistä. Lokaali moninpeli nelinpelimahdollisuuksinen on parhautta, mutta sisältöä on toistaiseksi turhan vähän, vaikka hahmot ja ruudut ovatkin laadukkaita ja vaihtelevia. Silti viihdyttävämpi jo tässä vaiheessa kuin Smash Bros. tai Splatoon. Ison miinus on se, ettei kontrolleja voi uudelleenjärjestellä, eli kiitti vatusti blokista L3:ssa. Myös pääteemaan Tarzan Boymaisuus ärsyttää enemmän kuin pitäisi.
+
*ARMS: Kekseliäs väännös nyrkkeily- ja mättöpeleistä. Lokaali moninpeli nelinpelimahdollisuuksinen on parhautta, mutta sisältöä on toistaiseksi turhan vähän, vaikka hahmot ja ruudut ovatkin laadukkaita ja vaihtelevia. Silti viihdyttävämpi jo tässä vaiheessa kuin Smash Bros. tai Splatoon. Isoin miinus on se, ettei kontrolleja voi uudelleenjärjestellä, eli kiitti vatusti blokista L3:ssa. Myös pääteemaan Tarzan Boymaisuus ärsyttää enemmän kuin pitäisi.
  
*Legend of Zelda; Breath of the Wild, The: Maailmaltaan eläväinen ja näyttävä sekä pelattavuudeltaan edelleen edeltäjistään parantava lukuun ottamatta nappiähkyä ja sekavaa käyttöliittymää. Valitettavasti shrinet, dungeonit ja pomot ovat sekä epämielenkiintoisia että itseään toistavia ynnä juoni ja hahmot  kuivia, joten runsaasta määrästä sisältöä huolimatta ei mikään ole niin mieleenpainuvaa kuin sarjan parhaissa osissa. Varsinkin typerryttävän kengännauhamainen loppu jättää paskan maun suuhun, kuten myös Nintendon äärimmäisen kyyninen Wii U-version kastroiminen, jotta se ei olisi Switch-versiota parempi. Loppuarvosanaksi siis "ei 10/10".
 
Versio 21. kesäkuuta 2017 kello 17.30

Perusidealtaan jees ja HYPE-hyväksytty, mutta Wii U:n jälkeen uskoni tämän alustan tulevaan kirjastoon on "now plain zero". Toivottavasti tulen olemaan väärässä.

  • ARMS: Kekseliäs väännös nyrkkeily- ja mättöpeleistä. Lokaali moninpeli nelinpelimahdollisuuksinen on parhautta, mutta sisältöä on toistaiseksi turhan vähän, vaikka hahmot ja ruudut ovatkin laadukkaita ja vaihtelevia. Silti viihdyttävämpi jo tässä vaiheessa kuin Smash Bros. tai Splatoon. Isoin miinus on se, ettei kontrolleja voi uudelleenjärjestellä, eli kiitti vatusti blokista L3:ssa. Myös pääteemaan Tarzan Boymaisuus ärsyttää enemmän kuin pitäisi.

  • Legend of Zelda; Breath of the Wild, The: Maailmaltaan eläväinen ja näyttävä sekä pelattavuudeltaan edelleen edeltäjistään parantava lukuun ottamatta nappiähkyä ja sekavaa käyttöliittymää. Valitettavasti shrinet, dungeonit ja pomot ovat sekä epämielenkiintoisia että itseään toistavia ynnä juoni ja hahmot kuivia, joten runsaasta määrästä sisältöä huolimatta ei mikään ole niin mieleenpainuvaa kuin sarjan parhaissa osissa. Varsinkin typerryttävän kengännauhamainen loppu jättää paskan maun suuhun, kuten myös Nintendon äärimmäisen kyyninen Wii U-version kastroiminen, jotta se ei olisi Switch-versiota parempi. Loppuarvosanaksi siis "ei 10/10".